Twitterin käyttäjämäärän kasvu on pysähtynyt

Mikroblogipalvelu Twitter ei ole onnistunut kasvattamaan kävijämääräänsä viime viimeisellä neljänneksellä, ja yhtiön kerrotaan myös kärsivän aivovuodosta.

Twitterillä oli Ylen mukaan vuoden viimeisellä neljänneksellä 320 miljoonaa aktiivista kuukausittaista käyttäjää, mikä oli yhtä paljon kuin edeltävällä kolmannella vuosineljänneksellä.

Esimerkiksi Facebookilla on yli 1,5 miljardia ja Instagramilla yli 400 miljoonaa aktiivista kuukausittaista käyttäjää.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Toimitusjohtaja Jack Dorseyn mukaan palvelu nostaa jatkossa aiempaa enemmän suosittuja twiittejä käyttäjien nähtäville.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Twitterin osakkeen arvosta on kadonnut yli puolet sen jälkeen, kun Dorsey tuli yhtiön johtoon viime kesänä.

Yhtiö on Tietoviikon mukaan kärsinyt myös aivovuodosta, kun useita sen johtajia on irtisanoutunut. Dorseyn mukaan johtoporrasta tullaan virtaviivaistamaan ja vahvistamaan pian.

Twitter teki loka-joulukuussa 80 miljoonan euron nettotappion 630 miljoonan euron liikevaihdolla. Liikevaihto kasvoi kuitenkin vuoden takaisesta lähes 50 prosenttia.

Mainos