Superfanit saattavat kokea voimakkaan menetyksen tunteen, kun televisio-sarjan hahmo kuolee, selviää vuonna 2014 tehdystä amerikkalaistutkimuksesta.
Ihmisten kiintymystä kuvitteellisiin hahmoihin voidaan selittää psykologisella syyllä, kertoo Huffington Postin haastattelema Cleveland Clinicin psykiatri Robert Rowney.
– Nämä hahmot tarjoavat mahdollisuuden paeta stressiä. Ihmiset voivat rentoutua ja siirtää ajatukset pois eri asioista katsomalla näitä ohjelmia. Ihmiset altistuvat hahmojen elämän eri osa-alueille – heidän menetyksilleen, rakkauksilleen ja suruilleen – ja alkavat lopulta eläytyä hahmoihin. Näemme osan itsestämme heissä, Rowney selittää.
Ihmiset muodostavat tunnepitoisia siteitä seuraamalla tiettyjä hahmoja. Siten Rowneyn mukaan on täysin ymmärrettävää, että ihmiset surevat hahmon kuolemaa TV-sarjassa.
– Se on tietysti eri asia kuin jonkun menettäminen oikeassa elämässä, mutta todellisuus on sitä, miten ihmiset kokevat sen. Jos ihminen uppoutuu tarpeeksi ohjelmaan, hahmon kuolema on erittäin todellista.