Tuulivoimaprofessori myöntää Ylelle: Tukitasoja on kohtuullistettava

Kuluttaja maksaa tuulivoimatuen sähkölaskussaan.

Tuulivoimaa kannattavan Aalto-yliopiston uusiutuvan energian asiantuntijan professori Peter Lundin mukaan energiamuodon tukiin kaavaillut muutokset voivat vähentää tuulivoimayhtiöiden kiinnostusta rakentaa Suomeen.

Hän sanoo Ylelle, että nyt eletään kriittistä aikaa siinä, mihin suuntaan tuulivoima Suomessa lähtee.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänkin myöntää, että tuulivoiman tukitasoja on kohtuullistettava.

Sähkön markkinahinta on ollut viime vuodet noin 30 euron paikkeilla megawattitunnilta. Tuulivoiman takuuhinta on 83,50 euroa megawattitunnilta. Hintojen erotus paikataan syöttötariffilla. Käytännössä se merkitsee, että tuulivoimayhtiö voi saada jopa 53,50 euron tuen valtiolta. Sen maksavat kuluttajat sähkölaskuissaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tuulivoimaa tuetaan avokätisesti. Siinä näkyy tiettyä ylisubventiokin eli hyvin rullaavia rattaita ei kannata liikaakaan öljytä, Lund toteaa.

Tuulivoimalle maksettiin syöttötariffeja kaikkiaan 136 miljoonaa euroa viime vuonna.

Peter Lundin mukaan tuulivoima on ajautumassa Suomen energiapolitiikassa sivuraiteelle. Energiapolitiikan keskiössä ovat ydinvoima ja bioenergia.

Mainos