Maanantaina laaditun ennusteen mukaan tuuli voimistuu ja vesisateet yleistyvät Etelä-Suomessa tiistaiaamun aikana. Syvenevä matalapaine liikkuu tiistaina läntiseltä Itämereltä Suomen länsirannikolle ja siitä edelleen pohjoiseen.
Matalapaineen edellä kaakkoistuuli voimistuu ja vesisateet yleistyvät Etelä-Suomessa tiistaiaamun aikana.
Matalapaineen jälkipuolella lounaistuuli voimistuu ja on maa-alueilla puuskissa ylimmillään noin 20 m/s. Tuulet ovat voimakkaimpia Satakunnasta Pirkanmaan pohjoisosiin ja siitä edelleen kohti Kainuuta ulottuvalla alueella.
Märkä maa ja ennustetun kaltaiset puuskat voivat todennäköisesti aiheuttaa puiden kaatumisia ja mm. sähkökatkoksia, mutta vahingot jäänevät melko paikallisiksi. Keskiviikon vastaisena yönä puuskat heikkenevät.
– Pienet muutokset matalapaineen reitissä ja voimistumisessa vaikuttavat suuresti voimakkaimpien puuskien sijaintiin, joten voimassa olevia varoituksia kannattaa seurata, meteorologi Henri Nyman Ilmatieteen laitoksesta sanoo.