Jalankulkija tihkusateessa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Tuuli ja vesisateet jatkuvat viikonloppuna

Päivälämpötila on lauantaina suurimmassa osassa maata nollan ja +8 asteen välillä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kohtalainen tai navakka etelän ja lounaan välinen tuuli puhaltaa lauantaina koko maassa, kertoo Foreca.

Sää on pilvinen, ja lounaasta leviää nopeasti liikkuvia vesisateita suurimmalle osalle maata. Lapissa osa sateista tulee räntänä ja lumena. Merellä esiintyy paikoin myös myrskypuuskia.

Päivälämpötila on suurimmassa osassa maata nollan ja +8 asteen välillä, vain Pohjois-Lapissa on hieman pakkasta. Illalla lämpötila kohoaa nollan vaiheille myös Pohjois-Lapissa.

Sunnuntaina lännestä virtaa kylmempää ilmaa. Yöllä sää selkenee maan länsi- ja pohjoisosassa, ja suuressa osassa Lappia lämpötila painuu pakkaselle. Pohjanmaan seudulla jäädään nollan tienoille, kun taas etelässä ja idässä lämpötila pysyy plussan puolella.

Sunnuntaina tuuli jatkuu suurimmassa osassa maata, voimakkaimpana Pohjois-Lapissa yöllä, jolloin puuskat voivat paikoin lähennellä 20 metriä sekunnissa. Samalla Pohjois-Lapissa saadaan myös lumisadetta. Päivällä suurin osa maasta on poutainen, ja Pohjanmaalla sekä Lapissa aurinko pilkistää monin paikoin.

Ensi viikolla sää pysyy lauhana etelä- ja keskiosassa maata, mutta Lapissa lämpötila pysyttelee pakkasella ja sateet tulevat lumena.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)