Aamulehden haastattelema valkeakoskelainen sairaanhoitaja Virpi Teinilä palasi syyskuun lopussa Sierra Leonesta. Hän oli vapaaehtoisena avustustyöntekijänä pahimmalla Ebola-alueella.
– Sierra Leonessa vastaan tuli sellaisiakin asioita, joilla ei kannata kuormittaa lähimmäisiä. En koe olevani mitenkään traumatisoitunut, mutta tällaisten kenttäjaksojen jälkeen on aina hyvä käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa. Meistä pidetään hyvää huolta, Virpi Teinilä toteaa.
– Tuttavat kyllä sanoivat, että olen ihan hullu. Jos minulla olisi lapsia, olisinkin ehkä valinnut toisin, mutta nyt päätös oli lopulta aika helppo. En voi valikoida, keitä ihmisiä autan ja keitä en, hän toteaa lähdöstään.
Teinilä kertoo hoitohenkilökunnan suojavarusteiden olevan niin järeitä, että tottumattomalle tulee niissä helposti pakokauhu. Lämpötilan ollessa pitkälti yli 30 astetta kuumuus pakkautuu ja varusteissa saa olla korkeintaan 45 minuuttia kerrallaan.
Työpäivät Ebola-klinikalla olivat usein 12-tuntisia. Ensimmäisenä vuoroyönä teltassa odotti ruumis ja kivillä heitellyt sekava mies, jonka huomiota ei saanut kiinnittää. Potilaiden ja henkilökunnan oppiessa tuntemaan toisensa luottamus kuitenkin kasvoi, ”vaikka tuolla kohtaaminen tapahtuikin suojapuvussa ja usein vieläpä aidan takaa”.
Hoitajat desinfioivat käsiään joka välissä kloorivedellä ja välttävät koskettamista. Tärkeää oli opetella olemaan nostamatta käsiä oman rinnan yläpuolelle, ”ettei vahingossa tule pyyhkäisseeksi silmiään tai nenäänsä”.
Lentoluvan saamiseksi Sierra Leonesta pois Teinilältä mitattiin kuume kymmenen kertaa, viimeksi viisi minuuttia ennen koneeseen nousua. Suomeen palannut hoitaja tarkkailee omaa terveydentilaansa muutaman viikon ajan kaiken varalta ja käy psykologilla.