Lähes 80 prosenttia kunnista on mukana jo ensimmäisessä vaiheessa tutoropettajatoiminnan levittämisessä valtakunnalliseksi. Yhteensä kolmen vuoden aikana tutoropettajien toimintamallin levittämistä koko Suomeen kaikkien koulujen käyttöön tuetaan 23 miljoonalla eurolla.
Tutoropettajatoiminnan tavoitteena on tukea kouluja ja opettajia koulujen muutostyössä. Tutoropettaja tukee ja neuvoo muita opettajia uusien opetussuunnitelmien käyttöönotossa ja uusien, myös digitaalisten, oppimisympäristöjen hyödyntämisessä opetuksessa ja muussa koulun toiminnassa
– Tutoropettajamallista on erittäin hyviä kokemuksia eri puolilta Suomea. Nyt kouluilla on mahdollisuus kouluttaa oma tutoropettaja tukemaan opetuksen kehittämistä ja uusien opetussuunnitelmien ottamista käyttöön. Suurin osa peruskoulun kehittämisen avustuksista kohdistetaan opettajien osaamisen vahvistamiseen. Yhteensä tutoropettajamallin levittämistä koko Suomeen tuetaan 23 miljoonalla eurolla, sanoo opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).
Peruskoulun uudistamiseen tähtäävä Uusi peruskoulu -ohjelma on yksi hallituksen kärkihankkeista. Uusi peruskoulu -ohjelmaa tuetaan yhteensä 90 miljoonalla eurolla vuosina 2016-2018.
Tutoropettajien lisäksi tuetaan Uusi peruskoulu -ohjelmassa muun muassa koulujen kokeilu-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa 20 miljoonalla eurolla. Suurimmat panostukset kohdistetaan opettajankoulutuksen kehittämiseen ja opettajien täydennyskoulutukseen. Yhteensä opettajien osaamisen vahvistamiseen ohjataan yli 60 miljoonaa euroa kolmen vuoden aikana.