Paljon on kirjoitettu, puhuttu ja kampanjoitu tutkitun tiedon käyttämisestä päätöksenteossa. Kuuntelin esimerkiksi ”Avoimuudella Euroopan johtotähdeksi” -paneelin. Keskustelu sisälsi muun muassa koulutuksen, tutkimuksen ja tutkitun tiedon käyttämisen päätöksenteossa.
Näyttää olevan vallalla käsitys, että kaikkien tutkijoiden kuuluu olla yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa tai reservissä valmiina vastaamaan poliitikon kysymyksiin nyt ja heti.
Tutkija on yliopiston kouluttama oman alansa tohtoritutkinnon suorittanut osaaja, jolla on kyky ottaa vastaan ja tuottaa kansainvälisesti vertailukelpoista, luotettavuusarvioitua tietoa ja tulkita sitä. Kun ymmärtää luotettavan tiedon tuottamisprosessin, voi vertailla saatuja lopputuloksia ja tehdä niistä päätelmiä. Tutkimustulosten ymmärtäminen edellyttää niiden lukutaitoa.
Kun poliittinen päätöksenteko tarvitsee jatkuvasti tutkittua tietoa, miksi ei muuteta julkisen hallinnon pätevyysvaatimuksia. Osaamisen pitää olla koko viraston tai ministeriön sisällä, sen tärkein omaisuus. Kysehän on osaamistason kasvattamisesta organisaatiossa, ei johtajien, konsulttien ja hallintorakenteiden lisäämisestä.
Huomattavan osan julkisen hallinnon asiantuntijoista ja esittelijöistä pitäisi olla oman alansa tohtoreita, jotta he osaavat analysoida tutkittua tietoa. Ministerin ei pitäisi enää nykyaikana perustella virheellisiä päätöksiään sillä, että hän sai väärää tietoa. Miksi Suomi kouluttaa tohtoreita, jos heitä ei osata käyttää?
Näissä vaaleissa tulisi avata tietä tutkimuksen ja tutkijoiden merkityksestä koko osaavalle yhteiskunnalle ja sen päätöksenteolle.
