Stanfordin yliopiston lääketieteellisellä laitoksella mikrobiologian professori Mark Davis kiinnostui siitä, miten huomattavia eroja eri ihmisten immuunijärjestelmien ja vastustuskyvyn väliltä saattoi löytyä. Hän käynnisti aiheesta tutkimuksen käyttämällä klassista kaksostutkimusmenetelmää, jossa tutkitaan sekä identtisiä, että epäidenttisiä kaksospareja.
Identtiset kaksoset jakavat saman perimän, mutta epäidenttisillä kaksosilla yhteisiä geenejä on vain puolet, aivan kuten millä tahansa sisaruksilla keskenään. Kaksostutkimusmenetelmä mahdollistaa siis geenien vaikutuksen tarkastelun verrattuna ympäristön vaikutukseen.
Davisin tutkimukseen osallistui 78 identtistä kaksosparia ja 27 epäidenttistä kaksosparia. Tutkimusryhmä otti kaksosilta verikokeita kolmena eri kertana ja mittasi yli kahtasataa immuunijärjestelmään kuuluvaa tekijää. Tutkijat huomasivat, että perintötekijöillä oli hyvin pieni rooli ihmisen immuunijärjestelmän tehokkuudessa.
Sen sijaan tutkijat totesivat, että ympäristöön ja elintapoihin liittyvillä tekijöillä oli immuunijärjestelmään ja vastustuskykyyn huomattavasti suurempi vaikutus. Tällaisia olivat esimerkiksi ruokavalio, suuhygienia ja rokotteet. Myös aiemmin sairastetut infektiot ja altistumiset myrkyille vaikuttivat immuunijärjestelmään.
Tutkijat huomasivat suuria eroja jopa siinä vasta-aineiden määrässä, mitä saman influenssarokotteen saaneiden kaksosten veressä kehittyi. Aikaisemmat tutkimukset olivat viitanneet siihen, että erityisesti rokotteiden kohdalla geneettisellä perimällä olisi suurempi vaikutus.
Davisin mukaan tämä johtuu todennäköisesti siitä, että monet aikaisemmista rokotetutkimuksista oli tehty hyvin nuorilla lapsilla, joten ympäristön ja elintapojen vaikutus immuunijärjestelmän kehittymiseen ei heidän kohdallaan ollut vielä niin selvästi nähtävissä.
– Vaikuttaa siltä, että ainakin ihmisen ensimmäisten 20 vuoden ajan immuunijärjestelmän vielä kehittyessä sen on hyvin helppo sopeutua uusiin, erilaisiin elinympäristöihin, Mark Davis kommentoi.
Tutkimustulokset julkaistiin lääketieteen julkaisussa Cell.