Verkkouutiset

Tutkijat väittävät: Rokote koronaan valmis muutamassa viikossa

Israelilaisen tutkimuskeskuksen koronavirusrokote voisi olla laajassa jakelussa jo 90 päivän kuluttua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israelilaiset tutkijat kertovat edistyneensä ensimmäisen koronavirusrokotteen kehitystyössä.

Israelin tiede- ja teknologiaministeri Ofir Akunisin mukaan rokote on parhaassa tapauksessa valmis jo ”muutamassa viikossa” ja laajemmassa jakelussa kolmen kuukauden kuluttua.

– Onnittelut MIGAL-tutkimuskeskukselle tästä jännittävästä läpimurrosta. Olen varma, että nopeat edistysaskeleet jatkuvat ja saamme tarvittavan vastauksen vakavaan ja maailmanlaajuiseen COVID-19-uhkaan, Akunis toteaa tiedotteessa.

Jerusalem Post -lehden mukaan tutkimuskeskus on kehittänyt viimeisen neljän vuoden ajan rokotetta eläinperäiseen IBV-koronavirukseen. Tekniikan uskotaan soveltuvan myös Kiinasta levinneeseen uuteen tautikantaan.

– Tavoitteenamme oli kehittää yleisesti teknologiaa eikä varsinaisesti rokotetta tiettyyn virukseen, MIGAL:n bioteknologiajohtaja Chen Katz sanoo.

Alustavissa tutkimuksissa suun kautta annettavan rokotteen havaittiin tuottavan korkeita määriä viruksen vasta-aineita.

– Sitä voi jo sanoa tuuriksi. Päätimme valita järjestelmämme malliksi koronaviruksen vain osoittaaksemme teknologian toimivuutta, Katz jatkaa.

IBV-koronavirus ja COVID-19 ovat geneettisesti hyvin samankaltaisia. Rokotteen uskotaan valmistuvan nopeasti, sillä virukset myös tarttuvat saman mekanismin avulla.

– Nyt järjestelmää on vain muokattava uuteen DNA-sekvenssiin. Tämä prosessi on parhaillaan kesken, ja rokote valmistuu toivon mukaan muutamassa viikossa. Kyllä, jos kaikki toimii, niin meillä on käytössämme rokote koronaviruksen pysäyttämiseksi, Chen Katz toteaa.

Tiede- ja teknologiaministeri vakuuttaa, että tarvittavat lupaprosessit saadaan kuntoon nopealla aikataululla. Tarkoituksena on tuoda rokote markkinoille heti kun mahdollista.

MIGAL-keskuksen toimitusjohtaja David Zigdon uskoo lupaprosessin valmistumiseen 90 päivässä. Suun kautta annettava rokote saataisiin myös jakeluun tavanomaista nopeammin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)