Verkkouutiset

Osa mustiksi aukoiksi oletetuista kappaleista voikin olla bosonitähtiä. / NASA / Goddard Space Flight Center

Tutkijat väittävät löytäneensä uudenlaisen tähden

Kaukaisessa tähtijärjestelmässä voi piillä mustan aukon sijaan bosonitähti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tutkijat väittävät löytäneensä näyttöä uudenlaisesta tähdestä, joka koostuisi näkymättömästä pimeästä aineesta.

LiveScience-sivuston mukaan uusi teoria koskee erikoista tähtijärjestelmää, jota oli havainnoitu Euroopan avaruusjärjestö ESA:n Gaia-satelliitilla. Sen oletettiin koostuvan mustasta aukosta ja sitä kiertävästä tähdestä.

Toistaiseksi vertaisarvioimattoman tutkimuksen esiversio on julkaistu arXiv-sivustolla.

Tähtijärjestelmän toinen osapuoli on massaltaan 93 prosenttia Auringosta. Sen salaperäinen kumppani on paljon massiivisempi eli noin yksitoista kertaa Auringon kokoinen. Kappaleet kiertävät toisiaan 188 päivän välein suunnilleen samalla etäisyydellä kuin Mars kiertää Aurinkoa.

Kiertoratahavainnot tähtijärjestelmästä tukevat aiempaa teoriaa mustasta aukosta. Ne muodostuvat erittäin massiivisten tähtien romahtaessa. Laskelmien perusteella on kuitenkin epätodennäköistä, että Auringon kaltainen tähti olisi päässyt muodostumaan sen lähellä. Kiertoratojen olisi myös pysyttävä vakaina miljoonien vuosien ajan.

Tutkijat tarjoavat selitykseksi niin sanottua eksoottista tähteä. Hypoteesin mukaan tähti voisi koostua bosoneista, joiden olemassaoloa yleinen suhteellisuusteoria ennustaa. Bosonitähdet voisivat kasvaa miljoonien Aurinkojen massaisiksi, joten galaksien keskustoissa voisi olla niitä mustien aukkojen sijasta. Bosonitähdissä ei ole ydinreaktioita eivätkä ne säteile.

Suurin osa galaksien massasta koostuu toistaiseksi tuntemattomasta pimeästä aineesta. Erään teorian mukaan pimeä aine voisi olla uudenlainen bosoni, jota voisi kerääntyä tietyille alueille universumissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)