Tutkijat esittävät uudenlaista kuntaohjelmaa

Tutkijat esittävät uudenlaista Osaava kunta -kumppanuusohjelmaa. Siinä purettaisiin lainsäädäntöä ja annettaisiin kunnille enemmän toimintavapauksia, jolloin ohjelmaan valitut kunnat voisivat vapaammin kehittää palvelujaan.

– Keskustelu on keskittynyt tällä hetkellä rakenteellisiin uudistuksiin. Uudistukset voivat olla teknisesti onnistuneita, mutta niiden tuloksellisuus ja toimivuus riippuvat viime kädessä eri toimijoiden välisestä vuorovaikutuksesta, Osaava Kunta -tutkimuksen tieteellinen johtaja, professori Jari Stenvall toteaa.

Uudenlaisia näkökulmia ja kestäviä ratkaisuja rakennetaan eri toimijoiden välisessä vuorovaikutuksessa. Kenelläkään yksin ei ole ratkaisuja kaikkiin kysymyksiin.

– Luovuus kehittyy, kun eri toimijoiden toisistaan poikkeavia näkökulmia kyetään yhdistämään toisiinsa. Toimijat oppivat toisiltaan, jolloin kyetään rakentamaan yhteinen näkemys tulevaisuuden mahdollisuuksista ja ratkaisuista, kehityspäällikkö Pasi-Heikki Rannisto täsmentää.

Kuntien paikallisten voimavarojen hyödyntämiseen ja sen mahdollistamiseen olisi kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Yksityiskohtainen sääntely johtaa siihen, että kuntien liikkumavara omien vahvuuksien hyödyntämiselle on vähäinen. Lisäksi sääntely johtaa rutiininomaiseen toimintaa ja lyhytjänteisiin päätöksiin.

– Myös paikallisten vahvuuksien sekä henkilöstön osaamisen hyödyntäminen estyy palvelujen ja toiminnan kehittämisessä. Tämä tarkoittaa sitä, että omaehtoinen ratkaisujen etsiminen kunnissa vaikeutuu, toteaa tutkija Sini Sallinen Kuntaliitosta.

Uudenlainen kuntaohjelma

Osaava kunta -kumppanuusohjelman tavoitteena olisivat vaikuttavat ja asiakaslähtöiset palvelut sekä innovatiiviset ratkaisut sekä kuntalaisten ja henkilöstön osaamisen parempi hyödyntäminen palvelujen ja toiminnan kehittämisessä.

– Yksityiskohtaista sääntelyä purkamalla ja toimintavapauksia lisäämällä voidaan turvata paikallisten voimavarojen ja henkilöstön osaamisen parempi hyödyntäminen palvelujen kehittämisessä, Stenvall, Rannisto ja Sallinen perustelevat.

Kuntien toimintaa ohjaisivat lainsäädännön hengen mukaiset palvelutavoitteet, vaikuttavuustavoitteet sekä asiakkaille taatut oikeudet palveluihin. Kunnat hakisivat ohjelmaan sitä koskevan suunnitelman avulla.

– Ohjelmassa kunnat saisivat valtiolta toimintavapauksia toteuttaa ohjelman ja hyväksytyn suunnitelman mukaisia tavoitteita. Ohjelma ottaisi huomioon kuntien erilaisuuden, sillä eri kunnissa ohjelmaa voitaisiin toteuttaa toisistaan poikkeavin tavoin, Stenvall sanoo.

Tutkijoiden esitys liittyy Kuntaliiton vuonna 2012 käynnistämään Osaava kunta -tutkimukseen, jonka tekijöinä ovat professori Jari Stenvall Lapin yliopistosta, kehityspäällikkö (HT) Pasi-Heikki Rannisto Tampereen yliopistosta sekä tutkija (HT) Sini Sallinen Suomen Kuntaliitosta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia vahvuustekijöitä kuntien eri vuorovaikutussuhteissa on sekä miten vuorovaikutussuhteita ja niiden toimivuutta voitaisiin edelleen kehittää, jotta kunnat selviytyisivät tulevista haasteistaan.

Mainos