Verkkouutiset

Tutkijan mukaan Venäjän uhkavaatimukset koskevat koko Euroopan turvallisuuden perusteita. LEHTIKUVA / AFP Dimitar Dilkoff

Tutkijan varoitus: Venäjän kohtelussa tehty vakava virhe

Mitä myöhemmin Vladimir Putin pysäytetään, sitä korkeamman hinnan länsi joutuu siitä Keir Gilesin mielestä maksamaan.

Pelkästään keskittämällä joukkojaan Ukrainan rajalle ja esittämällä tiukkoja vaatimuksia lännelle Venäjä saattaa nimekkään brittiläisen turvallisuuspolitiikan asiantuntijan Keir Gilesin mukaan saavuttaa monia keskeisiä tavoitteitaan.

Toistaiseksi merkit viittaavat hänen mukaansa siihen, että länsi on valmis tekemään Vladimir Putinille myönnytyksiä, joiden vastineeksi Venäjän ei tarvitse tarjota yhtään mitään.

Venäjän joulukuussa esittämät uhkavaatimukset on leimattu laajalti epärealistisiksi. Giles pitää kuitenkin vakavana virheenä sitä, että niiden on kuviteltu liittyvän todellisuudessa vain Ukrainaan, vaikka tosiasiassa kyse on koko Euroopan turvallisuuden perusteista.

Toinen avainongelma on hänen mielestään se, että Venäjän vaatimuksia ”turvatakuista” itselleen ei juuri ole kyseenalaistettu, vaikka sopimusluonnoksissaan Putin ehdottaa aivan päinvastaista – läntisten turvatakuiden peruuttamista Venäjän rajanaapureilta.

– Venäjälle nyt mahdollisesti tehtävät myönnytykset olisivat vastine pelkästään siitä, että se ei toteuta uutta hyökkäystä Ukrainaan, vaikka sellaista ei ehkä ole kaavailtu alun alkaenkaan, Giles sanoo Chatham House -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.

Giles tunnetaan Suomessa muun muassa mittavaa julkisuutta vuonna 2020 saaneesta tietokirjastaan Moskovan opit.

Venäjä pelaa omilla säännöillään

Länsi on Gilesin mukaan toistaiseksi keskittynyt lähinnä vetoamaan Venäjään, jotta se ei toteuttaisi uutta laajamittaista hyökkäystä Ukrainaan. Vetoomus on hänen mielestään tärkeä sinänsä, mutta se ohittaa Venäjän perimmäiset motiivit.

– Olisikin olennaista muuttaa Moskovan kanssa käytävän keskustelun ehdot ja keskittyä siihen ydinkysymykseen, onko millään maalla oikeutta esittää sellaisia vaatimuksia, joita Venäjä nyt esittää, hän sanoo.

– Toisin kuin muut Euroopan maat, Venäjä ei ole valmis tyytymään siihen, että sen vaikutusvalta ja voima rajoittuvat sen omien rajojen sisäpuolelle. Siksi se on yksipuolisesti päättänyt tarkistaa niitä naapureidensa kustannuksella, hän toteaa.

Jos Venäjää ei pysäytetä nyt, se esittää Gilesin mukaan yhä uusia ja entistä kovempia sotilaallisella uhkailulla höystettyjä vaatimuksia siihen saakka, kunnes rauhanomaisia vaihtoehtoja ei enää ole. Mitä myöhemmin länsi asettaa kovan kovaa vastaan, sitä kovempi hinta joudutaan siitä hänen mukaansa maksamaan.

– Enää ei ole aika keskustella siitä, miten Venäjää voitaisiin pidätellä, koska on käynyt selväksi, että siinä on epäonnistuttu. Sen sijaan, että suunnittelisimme Venäjän pidättelemistä, ei siis ole jäljellä muuta vaihtoehtoa kuin miettiä, miten se on kukistettavissa, hän kiteyttää.

Uusimmat
MAINOS