Tutkijan mukaan Ruotsia vaivaa turvallisuusvaje, jonka syy on Venäjän muodostama uhka

Robert Dalsjön mielestä Ruotsin epäröinti Natoon liittymisessä johtuu pitkälti menneisyyden vetovoimasta.

Ruotsin puolustustutkimuslaitoksen FOI:n analyytikko Robert Dalsjö arvoi Ulkopoliittiselle instituutille kirjoittamassaan Working paper -julkaisussa, että Ruotsi epäröi edelleen liittyä NATO:on, vaikka maata vaivaa turvallisuusvaje Venäjän muodostaman uhan vuoksi.

– Epäröinti johtuu pitkälti menneisyyden vetovoimasta. Ruotsi on menneisyydessään ollut erillään eurooppalaisesta valtavirrasta, ja puolueettomuus on nähty moraalisesti ylivertaisena ja osana kansallista identiteettiä. Tämä tunnetason vetovoima tekee linjan uudelleenarvioimisesta ja muuttamisesta tuskallista. Muutoksesta voisi joutua maksamaan kovan poliittisen hinnan, Dalsjö kirjoittaa.

Dalsjö muistuttaa, että Ruotsi uskoi 1990-luvulla ”ikuisen liberaalin rauhan” ajan alkaneen, ja vähensi sen seurauksena radikaalisti asevoimiaan.

– Nyt Ruotsi on joutunut vahvan ja äkillisen haavoittuvuuden tunteen valtaan, koska Venäjä on jälleen noussut alueelliseksi uhkaksi ja hylännyt eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen. Lisäksi suurin osa perinteisistä, liittoutumattomuutta puolustavista argumenteista on menettänyt merkityksensä. Julkinen ja poliittinen mielipide on liukunut kannattamaan NATO-jäsenyyttä niin pian kuin mahdollista. Silti merkittävä osa ruotsalaisista ja maan poliittisesta luokasta pitää puolustusliittoa edelleen kauhistuksena, Dalsjö arvioi.

Ruotsalaistutkijan mukaan maan keskusta-vasemmistolainen hallitus yrittää nyt mahdottomia, kun se ylläpitää erittäin läheisiä puolustussuhteita kahdenvälisesti Yhdysvaltain ja Suomen kanssa sekä NATO:n kanssa, mutta pysyttelee muodollisesti liittoutumattomana.

– Tähän mennessä linjaus on onnistunut hämmästyttävän hyvin. Nähtäväksi kuitenkin jää, onko tämä lähestymistapa pitkällä aikavälillä kestävä.

Mainos