Omikron ei toistaiseksi vaadi uusia rajoituksia, vaan todellinen uhka tällä hetkellä on koronaviruksen deltavariantti. Näin arvioi Lundin yliopiston mikrobiologian tutkija Farshid Jalalvand Expressenin haastattelussa.
– Ne, joiden kanssa meillä on nyt ongelmia ja jotka ovat sairaalassa, ovat siellä deltan, eivät omikronin vuoksi.
– Deltan leviäminen on saatava aisoihin, ja tämän takia meillä on uusia rajoituksia, Jalalvand sanoo, viitateen muun muassa Ruotsissa joulukuun alussa käyttöön otettuun rokotepassiin.
Tutkija ottaisi passiin käyttöön myös ravintoloissa ja kuntosaleilla. Omikronin vuoksi uusia rajoituksia ei toistaiseksi tarvita, Jalalvand sanoo, mutta kehottaa kuitenkin varovaisuuteen ja pitämään tilannetta silmällä.
Omikronin vakavuudesta ei vielä ole tarpeeksi tietoa, hän korostaa.
– Tiedämme että delta on vaarallinen variantti. Se oli aikaisempia muunnoksia tarttuvampi, ja se vaati ilmeisesti useammin sairaalahoitoa. Se aiheutti kovempia oireita, tämän me deltasta tiedämme.
Omikron vaikuttaa olevan deltaa tarttuvampi, mutta tämä ei välttämättä tee siitä suurta uhkaa.
– Jos omikron on tarttuva mutta rokotteet kuitenkin suojaavat siltä, tulevat monet sairastumaan, mutta harva vakavasti, Jalalvand arvioi.