61-vuotiasta miestä syytetään Ruotsissa vakavasta yleisvaarallisen tuhon yrittämisestä, kertoo ruotsalainen päivälehti Aftonbladet.
Miehen hallusta löytyi vuonna 2019 kemikaaleja ja tarvikkeita, joilla olisi voinut rakentaa suuren räjähteen. Tavaroiden joukossa oli muun muassa mustaa jauhetta, sytyttimiä, lantaa, veitsiä ja kiväärejä. Miehen Internet-haut paljastivat myös hänen etsineen toistuvasti tietoa Anders Breivikin Norjassa vuonna 2011 tekemästä joukkomurhasta.
Poliisi löysi esitutkinnassa miehen tietokoneelta myös tiedoston, jossa oli lueteltuna yli 100 julkisuuden henkilön nimeä. Nimet kuuluivat ruotsalaisille julkisuuden henkilöille, poliitikoille ja toimittajille.
Pitkän nimiluettelon alla on myös muistiinpano Almedalenista ja johtopäätös, että ”siellä he kulkevat vapaasti kaduilla”. Tiedosto sisälsi myös huomautuksen venekuljetuksesta ja ”matkatavaroiden tarkastamisesta”. Myös muun muassa Ruotsin valtiopäivätalo ja poliisilaitos mainitaan tiedostossa.
Yksi listalla olleista nimistä oli Aftonbladetin haastattelema tutkija Tobias Hübinette. Myös useita lehden toimittajia on listalla.
– Tästä olisi voinut tulla Ruotsin Breivik-tapaus, tutkija Tobias Hübinette sanoo nyt Aftonbladetille lehden podcastissa.
– On tietysti hyvin pelottavaa olla luettelossa, jonka on laatinut henkilö, jota epäillään yhdestä rikoslain vakavimmista rikoksista. Tämä henkilö on ilmeisesti valmistellut tämän erittäin huolellisesti ja hänellä oli erittäin perusteellisia suunnitelmia räjähteiden hankkimisesta että henkilöuiden kartoittamisesta, listalla ollut Aftonbladetin politiikantoimituksesta vastaava Anders Lindberg sanoo.
– Olemme nähneet muissa maissa, että tällaiset valmistelut ovat johtaneet terroritekojen toteuttamiseen, ja jopa Ruotsissa ihmiset ovat siirtyneet fantasioista todellisuuteen.
Rikokset kiistänyttä miestä syytetään muun muassa yleisvaarallisen tuhon valmistelusta sekä räjähteiden hallussapitoa koskevien lakien rikkomisesta.





