Konsulttitoimisto MDI:n vuoteen 2050 ulottuvan väestöennusteen mukaan Suomi kutistuu, kuihtuu ja autioituu kiihtyvään tahtiin. Työikäinen väestö vähenee ja ikääntyneiden määrä kasvaa nopeasti. Syntyvyyden lasku on ennusteen mukaan pysyvä haaste, joka johtaa koululaisikäluokkien romahtamiseen 2030-luvun puoliväliin mennessä.
Väestöntutkimuslaitoksen johtava tutkija Venla Berg kertoo Verkkouutisten Asiakysymyksen haastattelussa, että Suomessa syntyvyys on väestötieteilijöiden termein ultramatalaa.
– Tällä tasolla Pohjoismaita ei ole totuttu näkemään. Näihin tietoihin perustuen voidaan ajatella, että olemme todella poikkeuksellisessa syntyvyystilanteessa, hän toteaa.
Suomessa syntyvyyden lasku on jyrkempää kuin muissa Pohjoismaissa. Ovatko suomalaiset vaarassa kuolla sukupuuttoon?
– Suomalaiset loppuvat, jos kehitys jatkuu samana, Berg vastaa.
Katso videohaastattelusta tätä klikkaamalla.
Suomen luonnollinen väestönlisäys on ollut jo pitkään negatiivinen. Syntyneitä oli kuolleita enemmän viimeksi vuonna 2015. Ilman maahanmuuttoa Suomen väkiluku jo laskisi. Tähän päättäjät eivät ole Bergin mukaan vieläkään heränneet riittävällä tavalla.
– On toki jokaisen ihmisen oma henkilökohtainen päätös, haluaako lapsia ollenkaan tai kuinka monta niitä toivoisi elämässään saavan. Siihen ei ole mitään sanottavaa. Ongelma kuitenkin tällä hetkellä on se, että toivotun ja saavutetun lapsiluvun gäppi on aika iso, hän toteaa.
Tutkimusten mukaan yksi syy alhaiselle syntyvyydelle on se, että lastensaanti lykkääntyy yhä myöhemmälle iälle. Tämä johtaa usein myös siihen, että toivottuja lapsia jää syntymättä.
– Meidän pitäisi tehdä yhteiskunnassa paljon enemmän toimia, jotta voimme tukea ihmisiä saamaan niitä lapsia, joita he toivovat saavansa. Siihen poliitikot eivät ole 15 vuoden aikana juurikaan tarttuneet, Berg sanoo.
Tutkijan mukaan nuorten terveystiedon opetukseen pitäisi lisätä hedelmällisyystietoisuutta.
– Tällä hetkellä seksuaalikasvatus keskittyy enimmäkseen siihen, miten ei-toivotut raskaudet vältetään. Se on todella tärkeä osa seksuaalikasvatusta, mutta hyvin vähän puhutaan siitä, miten omasta hedelmällisyydestä voi pitää huolta, Berg sanoo.
Hänen mukaansa Suomeen tarvitaan myös uudenlaiset seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut, joissa annetaan tietoa ja tukea lasten hankintaa ja perheen perustamista suunnitteleville.
Myös yhteiskunnan on Bergin mukaan ymmärrettävä nykyistä paremmin naisen hedelmällisyyden rajallisuus.
– Tarvitsemme tilaa yhteiskuntaan saada niitä lapsia silloin, kun biologisesti on otollisinta. Se tarkoittaa esimerkiksi parempia keinoja yhdistää opiskelua ja lastensaantia, hän toteaa.
Tutkija väläyttää myös nykyistä isompia taloudellisia tukia ja kannustimia.
– Niillä voidaan nimenomaan vaikuttaa lastensaannin ajoittamiseen, Berg toteaa.
KATSO VIDEOHAASTATTELU:
Kuolevatko suomalaiset sukupuuttoon?