Tutkija SS:lle: Merkittävä osa suomalaisten liikennekuolemista tapahtuu ulkomailla

Tutkija muistuttaa, että suomalaisten suosimissa lomakohteissa kuten Thaimaassa tai Etelä-Euroopassa liikenneturvallisuus ei ole pohjoismaista tasoa.

Liikennetapaturmissa kuolleista suomalaisista jopa kymmenen prosenttia menehtyi kolarissa ulkomailla.

Prosenttiosuus on suurempi kuin aiemmin on arveltu. Onnettomuustutkintakeskus kävi läpi suomalaisten työikäisten tapaturmakuolemat niin, että 2 548 tapaturmakuoleman joukosta karsittiin pois päihtymykseen liittyvät sekä rajattiin tutkinta työikäisiin eli 18–67-vuotiaisiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ulkomailla kuolleiden osuus liikenneonnettomuuksissa menehtyneistä oli merkittävä. Tällaista tietoa ei ole aiemmin ollut, sanoo Savon Sanomien haastattelema Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Kai Valonen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Valosen mukaan toisaalta ei ole yllättävää, että monissa lomakohteissa liikennekulttuuri on huonompi ja turvattomampi kuin Suomessa.

– Tyypillistä ulkomailla on, että suomalaistenkin toimintatavat mukautuvat lomailumaan mukaan, Valonen sanoo.

– Vaikka Suomessa juuri kukaan ei esimerkiksi ajaisi moottoripyörällä ilman kypärää, Thaimaassa tavallinen lomalainen saattaa tehdä niin.

Mainos