Dosentti Jari Ehrnroothin mielestä asumistuet pitäisi rajoittaa vain niille, jotka elävät erityisen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa.
Asumistukeen käytetyt valtion varat ovat hänen mukaansa kaksinkertaistuneet yli kahteen miljardiin euroon vuodessa. Tuen piirissä on 860 000 ihmistä eli 16 prosenttia väestöstä.
– Se on niin paljon, että siinä ei ole enää kysymys mistään vähäosaisten auttamisesta vaan jostakin semmoisesta pysyvästä hyötymisjärjestelmästä, joka on äärimmäisen kyseenalainen. Minä en voi nähdä sitä sosiaaliturvana, vaan jonakin muuna, hän totesi maanantaina Asumisen vapaus -pamfletin julkistamistilaisuudessa Helsingissä.
Pamfletin ovat julkaisseet Kiinteistöliitto, Omakotiliitto ja Suomen Rakennusinsinöörien liitto.
Järjestöjen teettämässä IRO Researchin kyselyssä 70 prosenttia vastaajista kannatti valtion tukemaa sosiaalista vuokra-asuntotuotantoa ja 56 prosenttia omistusasunnon hankinnan tukemista. Sen sijaan vain 47 prosenttia piti oikeana, että valtion maksaa vuokrakuluista ison osan yleisenä asumistukena.
– Tältä pohjalta voisin sanoa, että asuntopolitiikka on ollut juuri vääräsuuntaista, ja voisi myös sanoa, että asumistukijärjestelmän hyväksyttävyys on huono, selkeästi alle puolet väestöstä, Ehrnrooth huomautti.
Hän arveli, että asumistuki on se osa hyvinvointivaltion tukijärjestelmistä, joka tullaan todennäköisesti kyseenalaistamaan tulevalla vaalikaudella. Hänen mukaansa on myös hyvin tärkeää nähdä, että ihmisten mielestä valtion tulee antaa aikuisten ihmisten järjestää asumisensa omaehtoisesti. Kyselyssä näin ajatteli 60 prosenttia vastaajista.
Pamfletissa Ehrnrooth kirjoittaa, että asumisen kysyntätuet pitäisi rajoittaa tarkoin perustein myönnettävään määräaikaiseen asumistukeen vain niille kansalaisille, jotka elävät erityisen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, kuten vähävaraisille opiskelijoille, eläkeläisille ja lapsiperheille.
Hänen mielestään tavoitteeksi tulisi ottaa asumisen kysyntätukien karsiminen noin viidennekseen nykyisestä. Silloin julkisen talouden rasitus kevenisi yli 1,5 miljardia euroa vuodessa, mikä auttaisi huomattavasti kestävyysvajeen hoitamista.
Säästyneitä varoja voitaisiin hänen mukaansa ohjata vaikka vanhusten hoivaan. Lisäksi osa säästöistä voitaisiin käyttää asuntokaupan vilkastuttamiseen esimerkiksi poistamalla tai keventämällä varainsiirtoveroa. Varoja voitaisiin suunnata myös asumista koskevaan tutkimus- ja kehitystyöhön.
Ehrnroothin mukaan hyvinvointivaltion kehittämisessä on nojattu sosiaaliseen kollektivismiin, vaikka yksilön vapaus on Suomen perustuslain perusolettamus. Hyvinvointivaltion korjaaminen on kuitenkin alkanut tuoda politiikan kehykseen vastuullista individualismia.