Helsingin yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelon mielestä koronaviruksen vuoksi säädettyjä rajoitustoimia ei pidä purkaa, vaan niitä pitää kohdistaa uudelleen. Hän listaa Twitterissä kysymyksiä, joihin tulisi löytää vastauksia, kun jatkoa nyt pohditaan.
– Tavoitteena on oltava jatkuvasti R<1, eli epidemia ei leviä. On selvää, että nykyisenkaltainen meininki on kustannustehoton tapa pitää R matalana, hän selvittää.
R viittaa taudin tartuttavuuslukuun (R0). Se kertoo siitä, kuinka moneen ihmiseen tartunnan saanut taudin levittää. Tällä hetkellä luku on Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan alle 1, taudin leviäminen on siis erittäin hidasta.
Tuomas Aivelon mukaan nykyistä kohdistetummat toimet, kuten tartunnan saaneiden tunnistus, eristys ja altistuneiden karanteeni, ovat tehokkaampia ja kustannustehokkaampia tapoja rajoittaa viruksen leviämistä.
– Tämäkin on selvää. Toimiiko se riittävän hyvin? Tästä ei vielä varmuutta, mutta monissa paikoin kyllä, hän pohtii.
Aivelon mukaan vähemmälle huomiolle keskustelussa ovat jääneet kuitenkin kysymykset siitä, missä vaiheessa rajoituksissa voidaan siirtyä nykyisistä populaatiotason toimista yksilötason toimiin sekä mistä tiedetään, milloin yhteiskuntaa voidaan ”avata”.
Uudenmaan ulkopuolella tilanne vaikuttaa hänen mukaansa tietojen perusteella hyvältä ja tartuntoja on hyvin vähän. Uudenmaan tilannetta tutkija kutsuu kuitenkin epävakaaksi. Ongelma on Aivelon mukaan, että ajankohtainen virustilanne on edelleen todella heikosti tunnettu.
Mikä on mittari?
Tuomas Aivelo listaa olennaisia kysymyksiä, jotka tulisi huomioida, kun tulevia päätöksiä tehdään.
– Toinen ajatus: kun hallitus ilmoittaa rajoitusten purkamisesta ja tulee sanomaan, että se tapahtuu vähitellen ja tartuntatilannetta seuraten, niin toimittajat voisivat kysyä, että miten sitä tartuntatilannetta oikein seurataan – mikä on tärkein mittari?
Aivelo kysyy myös, onko se todettujen tapausten määrä, sairaalahoidossa olevien määrä vai kenties jokin muu.
– Ja missä kohtaa päätelmä on, että nyt leviää liian nopeasti, pitää rajoittaa tehokkaammin? Kuinka paljon tätä voidaan tehdä alueellisesti ja mikä on oikea alueellinen taso?, hän jatkaa.
Kysymyksiä on myös taudin leviämisestä.
– Leviääkö virus työpaikoilla, kaupunginosissa, kunnissa, maakunnissa, sairaanhoitopiireissä vai koko Suomen tasolla? Ja ennen kaikkea: miten tunnistamme millä tasolla riskit kulloinkin ovat?, Tuomas Aivelo listaa.
Hän viittaa esimerkkinä tästä löytyvään American Enterprise Instituten raporttiin maaliskuun lopulta. Siinä kuvataan ”tiekartta” ulos rajoituksista ja käydään läpi mittareita, joiden perusteella rajoitusten avaamisessa voidaan edetä tai tarvittaessa pakittaa.
– Suomessa tilanne on hyvä: tapauksia on vähän, tilanne on suurimmassa osassa maata (käsittääkseni) hallinnassa. Tätä ei pidä pilata. Kun rajoituksia uudelleensuunnataan, meillä pitää olla riittävä varmuus siitä, että epidemia pysyy hallinnassa, Aivelo summaa.
Kaksi ajatusta koronakriisin etenemisestä:
Ensinnäkin, rajoituksia ei pidä purkaa, niitä pitää kohdistaa uudelleen. Tavoitteena on oltava jatkuvasti R<1, eli epidemia ei leviä. On selvää, että nykyisenkaltainen meininki on kustannustehoton tapa pitää R matalana.
(1/n)— Tuomas Aivelo (@aivelo) May 4, 2020
Onko se:
– todettujen tapausten määrä
– sairaalahoidossa olevien määrä
– joku muu, mikäja missä kohtaa päätelmä on, että nyt leviää liian nopeasti, pitää rajoittaa tehokkaammin?
Kuinka paljon tätä voidaan tehdä alueellisesti ja mikä on oikea alueellinen taso? (6/n)
— Tuomas Aivelo (@aivelo) May 4, 2020
Leviääkö virus työpaikoilla, kaupunginosissa, kunnissa, maakunnissa, sairaanhoitopiireissä vai koko Suomen tasolla? Ja ennen kaikkea: miten tunnistamme millä tasolla riskit kulloinkin ovat? (7/n)
— Tuomas Aivelo (@aivelo) May 4, 2020