Onko tässä menetetty sukupolvi? Viime aikojen otsikot ja tutkimustulokset lasten ja nuorten vähäisestä liikkumisesta hätkähdyttävät. Tuoreimpien Move-mittausten mukaan noin 40 prosentilla voi olla jo vaikeuksia pärjätä arjessaan heikon fyysisen kunnon takia.
Kun koulut siirtyivät etäopetukseen keväällä 2020, lasten ja nuorten päivittäiset askeleet vähenivät noin 1000–3000:lla. Urheiluseuroissa ollaan huolissaan, kun lapsia ja nuoria ei ole enää saatu takaisin harrastusten pariin.
Tutkijatohtori Laura Joensuu väitteli tammikuussa lasten ja nuorten fyysisestä kunnosta Jyväskylän yliopistossa. Hänestä on hyvä, että koronaepidemia on havahduttanut meidät lasten ja nuorten fyysisen kunnon heikentymiseen. Samalla hän painottaa, että kyse on jo pitkään jatkuneesta alamäestä.
– Lasten kyky tehdä pitkäkestoista, kuormittavaa suoritusta on heikentynyt 80-luvulta saakka. Ensin vähän jyrkemmin, 2000-luvulla jo loivemmin.
Eikä Suomi ole tässä poikkeus. Muutos koskettaa kaikkia muitakin hyvinvointivaltioita. Yhteiskunnan tila näkyy myös lapsissamme ja nuorissamme. Vanhemmat sukupolvet muistavat, kuinka kouluun hiihdettiin, puissa kiipeiltiin ja kerrostalojen pihoilla leikittiin ja pelattiin iltamyöhään saakka.
Ei enää. Nykyisin yhä useamman ajankäyttöä hallitsevat digilaitteet. Karkkipussien koot ovat kasvaneet. Harrastuksiin ei kuljeta omatoimisesti, vaan vanhempien kyydillä.
Selkeimmin muutos näkyy tarkastelemalla varusmiesten kuntokäyrää. Kun vielä 1970-luvun lopulla varusmies juoksi Cooperin testissä noin 2 700 metriä, nyt matka on painunut alle 2 400 metrin.
Silti jotain positiivistakin. Kansainvälisesti vertailtuna suomalaiset lapset ja nuoret eivät ole ”rapakunnossa”. Tutkijatohtori Joensuun mukaan kestävyyskunto on eurooppalaisessa vertailussa keskiarvoa jopa parempi, kun tarkastellaan suorituksia 20 metrin viivajuoksussa.
Palataan koronaan. Suomessa otettiin vuonna 2016 käyttöön lasten ja nuorten fyysistä toimintakykyä kartoittavat Move-mittaukset. Kyse on ainutlaatuisesta datasta, jonka seurantatiedot mahdollistavat myös pandemia-ajan vertailun tätä edeltäviin vuosiin.
– Muualta maailmasta on tullut viestejä, että lasten ja nuorten kunto on heikentynyt pandemian aikana väestötasolla. Suomessa muutokset ovat olleet kuitenkin hyvin maltillisia. Koronan johdosta meillä ei voida puhua mitenkään merkittävistä muutoksista. Ne ovat olleet enemmän sitä aiempaa trendiä ja jatkumoa, sanoo Joensuu.
Move-mittaukset on suunnattu peruskoulun viides- ja kahdeksasluokkalaisille. Niissä mitataan kestävyyskuntoa, voimaa, motorisia taitoja ja liikkuvuutta. Mittausosioon kuuluu 20 metrin viivajuoksu, jossa pyritään juoksemaan edestakaisin viivalta viivalle ja pysymään mukana mahdollisimman pitkään äänimerkin kiihdyttäessä tahtia. Lisäksi mitataan kykyä muun muassa ylävartalon kohotuksissa, etunojapunnerruksissa sekä erilaisissa kehon liikkuvuutta kartoittavissa tehtävissä.
– Mittaukset ovat vain yksi osa kokonaisjärjestelmää, joka on suunniteltu niin, että tuloksia hyödynnetään laajalti eri tavoin myös pedagogisesti kouluissa, Joensuu huomauttaa.
Keskeisenä tavoitteena on kannustaa oppilaita omatoimiseen fyysisestä kunnosta huolehtimiseen.
Yhteiskunnan muutos heijastuu lasten ja nuorten liikkumiseen, mutta samalla se on tuonut myös uusia jakolinjoja. Meillä on lapsia ja nuoria, jotka liikkuvat aktiivisesti erilaisissa urheiluseuroissa. Ja sitten heitä, jotka ovat vetäytyneet sisälle ja tarvitsisivat liikkumiseen tavalla tai toisella kannustusta. Monilla perheillä ei ole myöskään varaa kalliisiin harrastusmaksuihin.
Laura Joensuun väitöskirjasta nousi esiin, miten lasten ja nuorten heikko fyysinen kunto on yhteydessä laajemmaltikin yleiseen huonovointisuuteen tai -osaisuuteen. Monet lapset ja nuoret, joilla oli heikko kunto, olivat usein tavalla tai toisella tyytymättömiä elämäänsä eivätkä välit vanhempiin olleet parhaat mahdolliset.
Tärkeä kysymys on, miten nämä lapset ja nuoret voitaisiin jatkossa paremmin tavoittaa, koska pohja terveellisille elintavoille ja liikkumiselle luodaan jo lapsuudessa.
Miten sote-uudistus vaikuttaa?
Suomalaisten vähäinen fyysinen aktiivisuus ja heikko kunto aiheuttavat yhteiskunnalle vuosittain 3,2-7,5 miljardin euron kustannukset. UKK-instituutin koordinoimassa selvityksessä vuodelta 2018 tarkasteltiin tähän liittyen muun muassa sairauksien kustannuksia, menetettyjä työpanoksia, ikääntyneen väestön koti- ja laitoshoidon kustannuksia, tuloverojen menetyksiä, työttömyysetuuksia sekä syrjäytymisestä aiheutuvia kustannuksia.
Väestön ikääntyminen nostaa lähitulevaisuudessa väistämättä juuri näitä kustannuksia. Iso merkitys on silti sillä, kyetäänkö liikkumattomuuden kehitystä kääntämään toiseen suuntaan jo lapsuudessa.
Suomessa on meneillään iso murros, kun sote-palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta uusille hyvinvointialuille. Liikuntatoimi jää kuntiin, mutta terveyden edistäminen – se kuuluu jatkossa sekä kunnille että hyvinvointialueille. Lainsäädäntö velvoittaa molemmat tasot myös tekemään tässä yhteistyötä keskenään.
Mutta toimiiko yhteistyö? Entä miten hyvinvointialueilla riittää paukkuja jatkossa terveyden edistämiseen, kun väestön ikääntyminen, sairauksien hoito ja monet muut akuutit palvelut nielevät käytännössä ison osan valtiolta tulevasta rahoituksesta.
Alkuvaiheessa taloutta rasittavat isot muutoskustannukset. Rahaa pitäisi löytyä myös hoitotakuun toteuttamiseen sekä hallituksen sopimaan henkilöstömitoitukseen ympärivuorokautisessa hoidossa.
Mitä tulee koululaisten terveysongelmien ennalta ehkäisyyn, huolta on herättänyt myös oppilashuollon palvelujen, kuten koulupsykologien siirtyminen uudistuksen myötä kunnilta hyvinvointialueille.
THL:n johtava asiantuntija Timo Ståhl ennakoi alueiden ja kuntien väliseen yhteistyöhön ainakin jossain määrin haasteita. Otetaan esimerkiksi sote-palvelujen piirissä oleva asiakas, joka liikkuu selvästi liian vähän, syö epäterveellisesti ja tarvitsisi kannustusta elämäntapojensa muutokseen.
Tai perheet, joilla on erilaisia elämänhallinnan haasteita.
– Miten joustavasti tällaiset ihmiset kyetään ohjaamaan uudessa organisaatiossa sote-aluetasolta kuntatasolle, jossa taas liikuntatoimi on usein vahvasti mukana järjestämässä monenmoista käytännön neuvontaa, toimintaa ja aktiviteetteja, hän pohtii.
– Siitä olen myös vähän huolissani, miten ennalta ehkäisevä työ resursoidaan alueilla ja toimiiko se systemaattisesti vaikkapa terveyskeskusten arjessa, jotta ihmisiä kyetään tunnistamaan ja ohjaamaan jatkossa erilaisten palvelujen piiriin.
Ståhlin mukaan etenkin ensimmäiset aluevaltuutetut ovat tärkeässä roolissa, koska he ovat mukana luomassa strategioita liittyen siihen, miten ennalta ehkäisevää työtä käytännössä hyvinvointialueilla tullaan toteuttamaan.
Sote-kielessä sitä kutsutaan hyte-kertoimeksi. Tällainen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen luotu uusi kannustintyökalu on tulossa käyttöön kuntiin ja hyvinvointialueille vuodesta 2023 lähtien.
Sen avulla on määrä tarkastella jatkossa parin vuoden välein, miten alue tai kunta on onnistunut ehkäisemään kansansairauksia, parantamaan iäkkäiden toimintakykyä tai ehkäisemään nuorten syrjäytymistä.
Hyte-kertoimeen kuuluvat prosessi-indikaattorit, joilla kuvataan kunnan tai alueen nykytilannetta sekä tulosindikaattorit, joilla mitataan muutosta. Kunnille ja alueille on määritelty omat indikaattorinsa.
Esimerkiksi hyvinvointialueille on määritelty kaikkiaan 13 erilaista indikaattoria. Alueiden prosessi-indikaattoreissa kuvataan muun muassa olemassa olevia koulukuraattori- ja psykologiresursseja. Tulosindikaattoreissa tarkastellaan taas esimerkiksi niiden 20-24-vuotiaiden nuorten osuutta, jotka eivät ole työssä tai koulutuksessa.
Kunnille on jaossa uuden hyte-kertoimen pohjalta yhteensä sata miljoonaa euroa. Tätä uutta valtionosuuden lisäosaa voi saada sen mukaan, miten kunta on onnistunut terveyden edistämistoimissaan parin vuoden aikana. Hyvinvointialueille hyte-kertoimen pohjalta jaettava osuus on taas prosentti valtiolta kaikkiaan tulevasta rahoituksesta.
Uusille alueille on siis tulossa prosentti terveyden edistämiseen – kuulostaa aika vähältä?
– Ohjausvaikutus eli tuo prosenttiosuus rahasummasta – onhan se käytännössä aika pieni. Se, että se ylipäänsä on kuitenkin mukana rahanjaon yhtenä kriteerinä, on kuitenkin aika merkittävä asia, katsoo Ståhl.
THL:n johtavan asiantuntijan mielestä terveyden edistämistyöhön ei ole Suomessa ymmärretty ja osattu panostaa tähänkään mennessä kuitenkaan missään määrin riittävästi.
– Mutta mehän elämme tällaisessa niukkuudessa koko ajan. Ja ainainen haaste on siinä, etteivät terveyden edistämiseen ja sairauksien ennalta ehkäisyyn tehdyt toimet näy niin, että rahaa säästyisi suoraan johonkin kassaan.
Ajaako sote-uudistus meidät nyt sitten ojasta allikkoon? Ei välttämättä. Se voi Ståhlin mukaan toisaalta myös sysätä kunnissa liikkeelle uutta innostusta.
– Kunnissa tämä saatetaan nähdä myös mahdollisuutena panostaa nykyistä paremmin terveyden edistämistyöhön, kun iso kokonaisuus ei sosiaali- ja terveystoimi tavallaan poistuu sieltä kunnan arjen pyörittämisestä, Ståhl sanoo.
Kunnilla on jo tähänkin mennessä ollut iso rooli asukkaidensa terveiden elintapojen ja liikunnan edistämisessä. Kunta voi tarjota liikuntatiloja harrastusryhmien käyttöön. Päiväkotien rakentamiset, kevyen liikenteen väylät ja lähiliikuntapuistot – näihin kaikkiin päättäjät voivat jatkossakin vaikuttaa.
Äitiyspakkaukseen pallo
Laitetaan äitiyspakkaukseen pallo. Tämä viestisi jo alkuvaiheessa yhdessä liikkumisen ilosta ja tärkeydestä. Idea ei ole kansanedustaja Sari Multalan (kok.) oma, vaan liikuntatieteilijöiden, mutta Multala on tuonut sitä useissa yhteyksissä esiin.
– Huolestuttava asia on, että eriytyminen riittävästi ja ei-riittävästi liikkuviin alkaa käytännössä jo taaperoiässä, Multala toteaa. Hän on jäsenenä valtion liikuntaneuvostossa ja toimi viime vaalikaudella sen tutkimus- ja arviointijaoston puheenjohtajana.
Myös Suomen Olympiakomitean varapuheenjohtajana toimiva Multala myöntää suoraan, että lasten ja nuorten liikkumattomuuden lisääntymistä on erittäin haastava katkaista. Entisaikojen pihapelien tilalle on tullut paljon kilpailevia vapaa-ajankäyttömuotoja ja arjessa on muutoinkin entistä enemmän istumista.
– Tutkimuksissa on havaittu, että lasten liikuntakäyttäytymiseen vaikuttaa eniten perheen kanssa yhdessä liikkuminen ja vanhempien esimerkki. Se, että perheet liikkuisivat yhdessä – sillä on todella iso vaikutus siihen, että lapsi alkaa itse löytää sen liikkumisen ilon.
Jos arkiliikunta on vähäistä ja liikunta jää ohjattujen harrastusten varaan , joihin vanhemmat kuskaavat lapsiaan autolla, ei liikuntaa välttämättä tule tarpeeksi. Tämä näkyy Multalan mukaan myös Move-mittausten tuloksissa.
Kun vielä pari vuosikymmentä sitten lapset tönivät toisiaan alas Kukkulan kuninkaassa, leikkivät lumisotaa ja kiipeilivät puissa, nykyisin aikuiset kieltävät monet leikit liian vaarallisina.
Holhotaanko lapsiamme liikaa?
– Ymmärrän hyvin esimerkiksi varhaiskasvattajien ja opettajien vastuun. Päiväkotien ja koulujen pihat tulisi suunnitella niin, että lapset pääsisivät siellä testaamaan motoriikkaansa ja kokeilemaan turvallisesti rajojaan.
Multala ottaa esiin myös kouluissa toteutetut hyvät käytännöt, jossa luokanopettaja on vienyt ryhmän luontoon ja opettanut siellä liikkumisen yhteydessä nokkelasti samalla vaikkapa matematiikkaa ja äidinkieltä.
Sari Multala toimii kuntapäättäjänä Vantaan kaupunginvaltuustossa sekä on myös tuore aluevaltuutettu. Mitä tulee terveyden edistämiseen, kuntapäättäjillä on mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi lähiliikuntapaikkoihin ja siihen, miten turvallisesti lapset voivat koulumatkansa kulkea. Kunnat voivat avustaa erilaisia liikuntajärjestöjä ja tarjota tilojaan niiden käyttöön.
Entä sitten kuntien ja hyvinvointialueiden tuleva yhteistyö terveyden edistämisessä ja mahdolliset rajapinnat?
Sari Multala nostaa esiin esimerkkinä Vantaalla käytössä olevan maksuttoman liikunnanohjauksen, jota on tähän mennessä toteutettu yhteistyössä kaupungin liikunta- ja terveyspalveluiden kanssa.
Vuoden mittaiseen hyvinvointimentorointiin on otettu mukaan ihmisiä, jotka liikkuvat liian vähän, joilla on ylipainoa tai elintapasairauksia. Sopivat asiakkaat on tunnistettu kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa.
– Tähän mennessähän, kun sote- ja liikuntapalvelut ovat olleet saman kaupungin sisällä, tässä on ollut myös kannustin huolehtia tästä rahoitusmielessäkin, kun toisen toimialan panostukset näkyvät säästönä toisaalla. Jatkossahan tämä ei mene niin, kun sote-palvelut siirtyvät hyvinvointialueille. On mietittävä yhteistyötä tai siirrettävä liikunnanohjausta enemmän myös sinne aluetasolle, Multala pohtii.
Sitten ovat vielä sellaiset järjestöt, jotka saattavat saada rahoitusta sekä kunnan nuoriso- että sosiaali- ja terveystoimesta.
– Tämäkin täytyy miettiä uudestaan, jotta tämä tärkeä ennaltaehkäisevä työ voi jatkua.
Huolta oppilashuollon palveluista
Koulut ovat isossa roolissa lasten ja nuorten terveyden edistämisessä ja erilaisten sosiaalisten ongelmien havaitsemisessa. Vaikka sote-uudistuksen myötä oppilashuollon palvelut siirtyvät hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle, päättäjät ovat vakuuttaneet, että psykologit ja kuraattorit pysyvät siellä kouluissa edelleen. Tämä ei ole kuitenkaan ainut huolenaihe.
Multalan mielestä yksi keskeinen riski on, jos uudistuksen myötä oppilashuollon henkilöstöä ryhdytään käyttämään muissakin tehtävissä.
Samaa sanoo myös niin ikään tuore aluevaltuutettu, Länsi-Uudenmaan aluehallituksen puheenjohtaja ja lääkärikansanedustaja Mia Laiho. Hän toimii myös kuntapäättäjänä Espoossa:
– Sehän on tässä se vaaratekijä, mitä henkilöstö itsekin pelkää, että heidän vastuulleen tulee myös uusia tehtäviä, jotka syövät tietysti resursseja oppilashuollon perinteisistä tehtävistä ja yhteistyöstä siellä kouluyhteisössä. Jos heidän työpanostaan ryhdyttäisiin hyödyntämään esimerkiksi sosiaalihuollon alaisten palvelujen päätöksenteossa, tällöin fokus siirtyisi enenevässä määrin ongelmien ennalta ehkäisystä niiden korjaamiseen.
– On myös tärkeää, että psykologit ja kuraattorit ovat lapselle ja nuorelle tuttuja. Saman ihmisen kanssa asioiminen luo turvallisuutta.
Laiho nostaa esiin myös erilaisten järjestöjen tukemisen uudessa tilanteessa.
– Meillä on järjestöjä, jotka eivät ole suoraan minkään sektorin alla, mutta jos niiden toiminta hiipuu, paljon ihmisiä voi pudota kelkasta. Tyypillisimmin tällaisia järjestöjä on esimerkiksi mielenterveys- ja päihdepuolella. Siellä on paljon sellaista rinnalla kulkevaa ja jalkauttavaa työtä. Tästä hyötyvät ihmiset, jotka eivät välttämättä itse kykene hakeutumaan erilaisten palvelujen piiriin.
Kunnat myöntävät monille järjestöille avustusta, vaikkakin isompi merkitys on käytännössä valtakunnallisilla avustuksilla, joita on jaettu rahapelitoiminnan tuotoista.
Luuletko, että kuntien ja hyvinvointialueiden välille syntyy terveyden edistämiseen liittyen intressiristiriitoja siitä, kumpi ottaa vastuuta mistäkin?
– Varmasti sellaisia tulee, että kumman vastuulle tämä kuuluu. Varsinkin tilanteessa, jossa molempien rahat ovat tiukassa, tällaista punnintaa joudutaan käymään, Laiho sanoo.