Tutkija kavahtaa IS:ssa autojen paikannukseen perustuvia tiemaksuja

Autojen paikannukseen perustuvissa väylänkäyttömaksuissa on tietoturvaan ja yksityisyydensuojaan liittyviä riskejä, huomauttaa VTT:n erikoistutkija Ari Virtanen Ilta-Sanomissa.

Liikenne- ja viestintäministeriö oli keväällä tutkittavanaan kolme mobiiliverkkoon perustuvaa maksutapaa. Selvitystyö oli vasta alussa ja päätöksiä maksujärjestelmien eteenpäin viennistä oli tarkoitus tehdä aikaisintaan syksyllä 2017.

Tiistaina Helsingin Sanomat uutisoi, että kaikkiin Suomen teillä ajaviin autoihin suunnitellaan yhä SIM-korttia tai muuta järjestelmää, joka kertoisi, kuinka paljon autolla ajetaan. Sen perusteella laskutettaisiin tienkäyttömaksut. Liikenneverkkoyhtiön on tarkoitus aloittaa toimintansa jo 1.1.2018.

Ari Virtasen mielestä aikataulu on aivan liian tiukka.

– Yhtiö voidaan varmaan muodostaa vuodessa, mutta se ei riitä 2,5 miljoonan henkilöauton varustamiseen paikannus- ja modeemiyhteydellä. Kestävätkö teleoperaattoreiden verkot, kun yhtäkkiä tulee 2,5 miljoonaa liittymää lisää, hän kysyy IS:ssa.

Virtanen toteaa, että autossa olisi siis käytännössä seurantalaite, joka tarvitsee SIM-kortin.

– Satelliitti- tai muuhun paikannukseen perustuva järjestelmä paikantaa auton ja mittaa sen kulkemaa matkaa. SIM-kortti taas tarvitaan siihen, että tiedot raportoidaan langattomasti mobiiliverkon kautta jollekin palvelimelle, joka tekee laskelmat ja kirjoittaa käyttäjälle laskun, Virtanen toteaa.

Virtanen kertoo, että VTT:llä on tehty kokeita, joissa käyttäjien luvalla on seurattu heidän liikkeitään.

– Sieltä selviää heti, että missä asuu, missä käy töissä ja missä kaupassa, vaikka kuinka yrittäisi anonymisoida tietoja. Jollain yhtiöllä sitten olisi kaikki nämä tiedot, Virtanen toteaa.

Mainos