Man hallitus ilmoitti maanantaina, että se kertoo syyskuun loppuun mennessä, mihin lisätoimiin se ryhtyy yhteiskuntasopimuksen kaatumisen jälkeen.
Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä arvioi, että maanantaina saatiin jo viittauksia tulevista lisätoimista. Hallitus mainitsi hyvin täsmällisesti paikallisen sopimisen.
– Hallituksen näkemyksen mukaan Suomen kilpailukyvyn palauttamisessa on välttämätöntä tinkiä ainakin jonkin verran työehtosopimusten yleissitovuudesta ja mennä kohti paikallista sopimista, Jokisipilä sanoo Yle Uutisille.
Jokisipilä katsoo, että muutokset voivat kohdistua myös ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) toi tiedotustilaisuudessa esille pettymyksensä siihen, että neuvottelut työmarkkinaosapuolten kanssa yhteiskuntasopimuksen saamiseksi kariutuivat.
– Varmasti se, kun Sipilä pariin otteeseen korosti sitä, että yhteiskuntasopimuksen kautta olisi ollut helpompaa saavuttaa tavoitteet, oli viittaus siihen, että kovia päätöksiä on tulossa, ja sellaisia päätöksiä, jotka varmasti kirpaisevat monella suomalaisen yhteiskunnan sektorilla.
Sipilä painotti, ettei hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen neuvotteluyhteys ole nyt poikki, vaikka yhteiskuntasopimus kaatui.
Jokisipilä kuitenkin huomauttaa pääministerin täsmentäneen, ettei työmarkkinajärjestöillä enää ole veto-oikeutta tuleviin työelämän lakimuutoksiin.
– Tämän prosessin johtajuus on nyt tukevasti hallituksen omissa käsissä, Jokisipilä sanoo.
Paikallisen sopimisen lisääminen lainsäädäntöuudistuksilla sekä ansiosidonnaisen leikkaukset sisältyvät jo hallitusohjelmaan.