Turvapaikanhakijoita yritetty ostaa lakipalveluiden asiakkaiksi – ”valtio maksaa”

Asianajajaliiton mukaan turvapaikanhakijoiden hädänalaista asemaa hyväksikäytetään tarjoamalla heille epäpätevää oikeudellista neuvontaa.

”Pahimmillaan olemme kuulleet tilanteista, joista turvapaikanhakijoille on tarjottu rahaa siitä, että he ovat ottaneet avustajakseen tietyn henkilön, joka sitten saa korvauksen epäpätevästä työstään valtion varoista”, toteaa asianajaja Ville Punto asianajajaliiton tiedotteessa.

Hän hoitaa itse turvapaikka-asioita ja toimii Asianajajaliiton hallinto-oikeuden asiantuntijaryhmän puheenjohtajana.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Turvapaikanhakijoiden oikeudellinen avustaminen korvataan valtion oikeusapuvaroista.

Punton mukaan epäpätevä neuvonta voi johtaa oikeusturvan vaarantumiseen ja vähintäänkin prosessin venymiseen.

”Tästä kärsivät turvapaikanhakijat, mutta kustannusten muodossa myös suomalaiset veronmaksajat”, Punto jatkaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Asianajajaliitossa ollaan hänen mukaansa tyytyväisiä siihen, että oikeusministeri Jari Lindström (ps.) on nostanut esille turvapaikanhakijoiden oikeudellisilta avustajilta vaadittavien kelpoisuusvaatimusten tiukentamisen.

Asianajajaliiton mukaan Suomessa on liian vähän oikeudellista osaamista turvapaikanhakijoiden asioiden hoitamisesta suhteessa nopeasti kasvaneisiin pakolaismääriin.

”Erittäin tärkeää olisi, että vastaanottokeskuksissa olisi riittävästi tietoa siitä, keiden puoleen turvapaikanhakijat voivat turvallisesti kääntyä oikeusasioissa. Lisäksi avustajilla pitäisi tietenkin olla aitoa osaamista näistä asioista. Asianajajaliitto suunnittelee lisäkoulutusta turvapaikka-asioista myös omalle jäsenistölleen”, Asianajajaliiton puheenjohtaja Risto Sipilä kertoo.

Mainos