Turvapaikanhakijoita viime vuonna 3238

Suomesta turvapaikkaa hakeneiden määrä pysyi viime vuonna edellisvuoden tasolla.

Maahanmuuttoviraston mukaan Suomeen tuli viime vuonna 3 238 turvapaikanhakijaa, kun vuonna 2012 turvapaikkaa haki 3 129 henkilöä.

Hakijoista 156 oli yksintulleita alaikäisiä, eli lähes saman verran kuin edellisvuonna (167).

Turvapaikanhakijoita tuli Suomeen viime vuonna pääosin samoista maista kuin aikaisempina vuosina. Eniten hakijoita saapui Irakista (819), Venäjältä (246) ja Somaliasta (217).

Iranin ja Nigerian kansalaisten hakemusten määrä lisääntyi edellisvuoteen verrattuna. Iranilaisten jättämien hakemusten määrä kasvoi 29 prosenttia ja Nigerian kansalaisten peräti 108 prosenttia 99:stä 206:een hakijaan.

Valtaosa Nigerian kansalaisista saapuu toisista EU-maista, ja heidän hakemuksensa ratkaistaan Dublin-prosessissa. Sen mukaan vastuu turvapaikkahakemuksen käsittelystä kuuluu sille jäsenvaltiolle, jolla on ollut merkittävin osuus siihen, että hakija on tullut EU:n alueelle.

Uusina kymmenen suurimman hakijaryhmän joukkoon nousivat Algerian (82 hakijaa) ja Marokon (76) kansalaiset, joiden hakemukset on ratkaistu pääosin Dublin-prosessissa.

Vajaat puolet päätöksistä myönteisiä

Viime vuonna tehtiin päätös yhteensä 4 055 turvapaikanhakijalle. Myönteisen päätöksen eli turvapaikan tai oleskeluluvan jollakin perusteella sai 45 prosenttia päätöksen saaneista turvapaikanhakijoista eli 1 827 henkilöä. Vuonna 2012 myönteinen päätös tehtiin 42 prosenttiin hakemuksista.

Turvapaikan eli pakolaisstatuksen sai 556 henkilöä eli 14 prosenttia päätöksen saaneista. Näistä yksintulleita alaikäisiä oli kymmenen. Pakolaisstatus on vahvin kansainvälisen suojelun asema, jonka turvapaikanhakija voi saada.

Turvapaikkojen 14 prosentin osuus kaikista päätöksistä on tällä hetkellä eurooppalaista keskitasoa.

Mainos