Verkkouutiset

Turvapaikanhakijoita haluaa pois Suomesta – Irakilaismies HS:lle: ”palvelu ei ollut, mitä odotin”

Suomi ei ole vastannut monen Irakista tulleen odotuksia, kertoo Helsingin Sanomat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Välimeren rannikon ihmissalakuljettajien tiedetään lupaavan suuria Eurooppaan pyrkiville asiakkailleen. Monelle heistä Suomi, Saksa, Ruotsi tai joku muista suosituista kohteista ei kuitenkaan vastaa korkeita odotuksia. Tämä johtaa usein turvapaikkahakemuksen perumiseen ja kotiinpaluuseen.

IOM:n (International Organization for Migration) Helsingin toimiston mukaan yhä useampi irakilainen peruu Suomeen jättämänsä turvapaikkahakemuksen. IOM toimii matkanjärjestäjänä vapaaehtoisina palaaville turvapaikanhakijoille, jotka ovat hakeutuneet maahanmuuttoviraston ohjelmaan. Paluu on ilmainen. Irakilaiset ovat suurin palaavien ryhmä.

IOM:n koordinaattori Julia Evans kertoo Helsingin Sanomille vapaaehtoisina palaavien määrän kasvaneen syksyn aikana ”hirveästi”.

”Olisin valmis lähtemään takaisin kotiin jo huomenna”, sanoo hakemuksensa perunut irakilainen Tareq Thajeel Ajaj Otaniemen vastaanottokeskuksessa Espoossa.

Hän kertoo huolivansa perheestään kotona Irakissa. Suomi on kuitenkin ollut pettymys eikä sellainen, kuin ihmissalakuljettajat kertoivat.

Tareq Thajeel Ajaj on ehtinyt viettää neljä kuukautta vastaanottokeskuksessa. Hän sanoo kyllästyneensä toimettomuuteen ja suomalaiseen ruokaan.

Myös bagdadilainen Thabeet Al-Aswad haluaa kotiin. Hän kertoo perheensä joutuneen kotona uhkailun kohteeksi. Elämä vastaanottokeskuksessa on myös ahdistavaa. Tekemistä ei ole.

”Palvelu täällä ei ole sitä, mitä me odotimme. Olisi tosi hyvä, jos saisi tehdä töitä ja elää normaalia elämää”, hän toteaa.

IOM:n Julia Evansin mukaan moni kotiin palaava haluaa lähteä, koska tilanne kotimaassa on muuttunut. Läheiselle on voinut esimerkiksi sattua jotain. Myös turvapaikkapäätösprosessin kesto ja perheenyhdistämisen vaikeus näkyvät.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)