Erityyppisistä tiukennuksista huolimatta jokainen Pohjoismaa on pyrkinyt pitämään kiinni turvapaikanhakijoiden ja muiden oikeusavun asiakkaiden ihmisoikeuksista, kirjoittaa oikeusministeriön oikeusapu- ja ulosottoyksikön päällikkö Merja Muilu blogissaan ministeriön kotisivulla.
Turvapaikanhakijamäärät näkyvät oikeusavussa Pohjoismaissa.
Muilu muistuttaa, että turvapaikanhakijoiden suuret määrät ovat pakottaneet Pohjoismaat lisäämään henkilöstöä turvapaikka-asioita käsittelevissä viranomaisissa.
Suomessa turvapaikanhakijoiden lisääntynyt määrä johti Muilun lainsäädännöllisiin muutoksiin, joilla turvapaikkaprosessia pyritään nopeuttamaan.
– Kenties eniten huomiota on saanut ulkomaalaislain muutos, jonka mukaan avustajan läsnäolo turvapaikkapuhuttelussa ei kuulu oikeusavun piiriin, ellei tähän ole erityisiä syitä tai kyse ole alle 18-vuotiaasta turvapaikanhakijasta, jolla ei ole huoltajaa.
– Muutoksella pyrittiin saamaan säästöjä rajoittamalla yksityisten avustajien käyntejä turvapaikkapuhuttelussa, Muilu kirjoittaa.
Hänen mukaansa kokonaisuutena voidaan arvioida, että Suomen oikeusapu turvapaikka-asioissa kestää hyvin pohjoismaisen vertailun.