”Turvallisuutta koskeva selonteko on pelkkä säästölista”

Miten päättäjät voisivat saada oikean kuvan sisäisen turvallisuuden tilanteesta, jos turvallisuutta koskeva selontekokin on pelkkä säästölista, ei realistinen kuvaus tilanteesta ja tarpeista, kysyy Suomen Poliisijärjestöjen Liiton (SPJL) valtuuston puheenjohtaja Jonne Rinne.

Hänen mukaansa päättäjien kuvaa sisäisen turvallisuuden tilanteesta heikentää myös se, että virkavastuulla toimiva poliisin johto ei ilmeisesti rohkene tuoda esiin todellista tilannetta kentällä.

SPJL:n valtuuston syyskokouksessa Oulussa puhunut Jonne Rinne muistutti eduskunnan hallintovaliokunnan todenneen, että sisäisen turvallisuuden selonteko on laadittu puhtaasti sopeuttamissuunnitelmaksi.

– Selonteossa ei ole arvioitu turvallisuuden kannalta keskeisiä toimintoja ja resursseja, vaan koko selonteko näyttäytyy lähinnä pelkkänä säästölistana. Sen pohjalta poliittisten päättäjien on hyvin vaikea saada todellista kuvaa sisäisen turvallisuuden tilanteesta ja tarpeista nyt ja tulevaisuudessa, Jonne Rinne sivaltaa.

Hänen mukaansa sisäisen turvallisuuden toimijoiden tilanne jatkaa kurjistumistaan, vaikka kansalaiset sinnikkäästi luottavat erityisesti poliisin toimintakykyyn.

– Onko tämä turvallisuuden tunne enää vain illuusio vai perustuuko se faktoihin, siitä olisi syytä käydä laajempaa keskustelua.

Rinteen mukaan resurssien vähyys näkyy erityisesti harvaan asutuilla alueilla, missä poliisipartioiden ohella myös poliisin lupapalvelupisteitä on tulevaisuudessa entistä vähemmän. Jos henkilökohtaista palvelua on vielä saatavilla, se edellyttää pitkää jonottamista tai ajan varausta huomattavan hyvissä ajoin ennen kuin palvelun tarve on käsillä.

– Sisäisen turvallisuuden ketjussa on useita kipupisteitä, jotka johtavat siihen, että kansalainen joutuu odottamaan palvelua ja asiansa hoitumista usein aivan liian pitkään. Tällaisia kipupisteitä on hätäkeskuksissa, joissa henkilöstön sairauspoissaolot ovat hälyttävällä, selvästi valtionhallinnon keskiarvoa korkeammalla tasolla. Oikeushallinnossa meneillään olevat yt-neuvottelut eivät varmasti ainakaan paranna tilannetta kansalaisten näkökulmastakaan, Rinne sanoo.

– Leikkausten taustalla näyttää usein olevan lapsenusko siihen, että sähköinen järjestelmä, jopa keskeneräinen sellainen, korvaa ammattitaitoisen virkamiehen niin maalla kuin kaupungissa, hän jatkaa.

Rinne pitää kuitenkin positiivisena uutisena sisäministeri Paula Risikon (kok.) lupausta kaikkien poliisien palkkaamisesta, mutta muistuttaa, että tämä ei ratkaise poliisin resurssipulaa pitemmällä tähtäimellä.

Mainos