Turkki syyttää: Assad ja Isis toimivat yhteistyössä

Turkin presidentin lehdistöpäällikkö sanoo, että Syyrian presidentti Bashar al-Assad toimii yhteistyössä Isis-terroristijärjestön kanssa.

Assadin hallinto ja Isis ruokkivat toinen toistaan ja hyötyvät toistensa barbariasta. Itse asiassa ne työskentelevät yhdessä heikentääkseen ja tuhotakseen maltillisen Syyrian opposition ja toivot demokraattisesta ja monimuotoisesta Syyriasta, Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan lehdistöpäällikkö Ibrahim Kalin kirjoittaa turkkilaisessa Daily Sabah -lehdessä.

Isiksestä on Kalilnin mukaan tullut kätevä työkalu Syyrian sodassa.

– Kaikki käyttävät sitä oikkeuttaakseen toimensa Syyriassa ja Irakissa, Kalin kirjoittaa.

Hän huomauttaa, että Assadin hallinto tappaa ihmisiä erottelematta terrorismin vastaisen taistelun nimissä.

– Tämä on ollut Assadin laskelma alusta asti: löytää tapa houkutella väkivaltaisia ääriryhmiä mukaan Syyrian sotaan ja kertoa maailmalle, että hän taistelee maallistuneen Syyrian puolesta radikaaleja hulluja vastaan, Kalin kirjoittaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Hän toteaa, että valitettavasti hän on tällä voittanut joitakin puolelleen lännessä.

Kalin muistutti, että Venäjän pommituksissakaan kohteena ei ole ollut Isis. Assadin hallinto on aiemmin vältellyt yhteenottoja Isisin kanssa ja kohdistanut sotatoimensa etenkin maltilliseen oppositioon – kuten Venäjä nyt.

Kalinin mukaan Venäjän ja Iranin liiton tarkoituksena ei ole niinkään Isisin lyöminen, vaan sellaisen poliittisen lopputuloksen varmistaminen, mikä on heille suotuisa.

– Venäjän avoin tuki Assadin hallinnolle on kätevä harhautus sen toimista Ukrainassa ja Krimillä. Ei ole sattumaa, että [Venäjän presidentti Vladimir] Putin, joka osallistui YK:n yleiskokoukseen 10 vuoden poissaolon jälkeen, on saanut koko maailman puhumaan hänen Syyrian toimistaan sen sijaan, että puhuttaisiin Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainassa jatkuvasta sodasta, Kalin kirjoittaa.

Kalin huomauttaa, että Syyrian kriisiin ratkaisu on maltillisen Syyrian opposition nostaminen valtaan.

– Turvavyöhykkeiden luominen olisi ensimmäinen askel oikeaan suuntaan, jossa syyrialaisille annettaisiin hengitystilaa Assadin hallinnon ja Isisin ristipaineessa, Kalin toteaa.

Mainos