Turkki paljasti USA:n salaisten tukikohtien sijainnit Syyriassa

Yhdysvaltain puolustusministeriö on ilmaissut huolensa Turkin hallitukselle valtion omistaman uutistoimiston julkaiseman salaisen tiedon vuoksi.

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon on ilmaissut huolensa Nato-kumppani Turkille. Turkin valtion omistama uutistoimisto Anadolu Agency (AA) paljasti maanantaina Yhdysvaltain asevoimien kymmenen tukikohdan sijainnit Pohjois-Syyriassa.

Uutistoimiston artikkelissa kuvailtiin tarkasti sotilastukikohtien sijainnit ja niissä toimivien erikoisjoukkojen lukumäärä, kertoo uutissivusto PRI.

Mainos - sisältö jatkuu alla

AA:n mukaan tukikohtia käytetään kurdien PYD-puolueen ja sen aseellisen siiven eli YPG-joukkojen tukemiseen.

Vaikka USA ja Turkki ovat Nato-maita ja -liittolaisia, maiden välinen suhde on jännittynyt. USA johtaa kansainvälistä koalitiota, joka taistelee Isisiä vastaan Pohjois-Syyriassa. USA tukee ja aseistaa jihadisteja vastaan taistelevia YPG-joukkoja. Tämä raivostuttaa Turkkia, joka pitää YPG:tä terroristiryhmänä.

Pentagonin tiedotusvastaavan mukaan ”herkkäluonteisen sotilastiedon julkistaminen” altistaa koalition joukot tarpeettomalle vaaralle ja häiritsee mahdollisesti Isisin vastaisia operaatioita.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Vaikka emme voi vahvistaa tämän artikkelin lähteitä, olisimme erittäin huolissamme, jos Nato-liittolaisen virkailijat tarkoituksellisesti vaarantaisivat joukkomme julkaisemalla herkkäluonteista tietoa, majuri Adrian Rankine-Galloway sanoo.

– Olemme ilmaisseet huolemme Turkin hallitukselle.

Pentagon ei suostunut turvallisuussyihin vedoten vahvistamaan, pitikö AA:n julkaisema tieto tukikohtien sijainneista paikkansa.

Mainos