Vaikka ”kyllä”-kampanjan kyltit hallitsevat Turkissa katukuvaa ja johtohahmot mediaa, lähdetään huomiseen perustuslakikansanäänestykseen tiukoista asemista. Asiasta kertovat Financial Times ja The Guardian.
Kansanäänestyksen tulosta ennakoivien mielipidemittausten luotettavuutta heikentää kuitenkin se, että suurin osa turkkilaisista ei halua kertoa kantaansa uudistuksesta. Edes asiantuntijat eivät siis osaa ennakoida, kuinka turkkilaiset uudistuksesta lopulta äänestävät.
Helpompaa sen sijaan on arvioida, mitä eri äänestystuloksista seuraa.
FT:n mukaan ”kyllä”-kampanjan voitto tarkoittaisi sitä, että maan presidentti Recep Tayyip Erdogan saisi haltuunsa lähes ennennäkemättömän määrän valtaa. Verkkouutiset on käsitellyt ehdotetun perustuslakimuutoksen vaikutuksia muun muassa tässä artikkelissa.
Jos perustuslakiuudistus hyväksytään, olisi sillä todennäköisesti myös positiivisia taloudellisia vaikutuksia lyhyellä tähtäimellä. Turkin liiran uskotaan vahvistuvan ja osakekurssien nousevan, kun uudistusta tukevan maan hallituksen asema on turvattu ainakin seuraaviin parlamenttivaaleihin asti.
Jos turkkilaiset hylkäävät uudistuksen uurnilla, maa voisi ajautua ainakin hetkelliseen epävakauden aikaan. Toisaalta Erdogan käyttää presidenttinä jo nyt huomattavan paljon valtaa, vaikka tehtävä on aiemmin ollut lähinnä seremoniallinen, eikä tähän ole perustuslakiuudistuksen kaatuessakaan näköpiirissä muutosta. Mahdollisena on pidetty myös sitä, että perustuslakiuudistus tuodaan uudestaan kansanäänestykseen, jos turkkilaiset hylkäävät sen sunnuntaina.
Selkeimmin ”ei”-puolen voitto näkyisi Turkin valuutta- ja pörssikursseissa, joiden uskotaan sukeltavan, jos Erdogan häviää äänestyksen.
Financial Timesin mukaan paras vaihtoehto olisi, jos perustuslakiuudistus kaatuisi pienellä marginaalilla, ja Erdogan tukijoineen hyväksyisi tuloksen sekä tulkitsisi sen viestinä tasapainottaa vallanjakoa presidentin ja parlamentin välillä.
Lehden mukaan juuri kukaan ei usko, että näin todellisuudessa tapahtuisi.
Lue lisää:
Turkissa äänestetään sunnuntaina uudesta perustuslaista – tästä äänestyksessä on kyse