Turkin presidentti syyttää vasemmistopuolueen johtajaa maanpetoksesta

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan sanoo antavansa vasemmistopuolue HDP:lle "opetuksen".

– Se, mitä johtaja on tehnyt on maanpetos, provokaatio, Recep Tayyip Erdoğan sanoi tiistaina.

Hän viittasi HDP:n puheenjohtajan Selahattin Demirtaşin ehdotukseen kurdien itsehallinnosta.

HDP ja muut kurdiryhmät esittivät viime viikonloppuna itsehallinnon myöntämistä Turkin kurdivaltaisille alueille.

Erdoğan sanoi antavansa Demirtaşille ja kurdijohtajille kansan ja lain kautta ”opetuksen”. Hän syytti Demirtaşia perustuslain rikkomisesta. Perustuslaki kieltää toimet, jotka tähtäävät ”valtion jakamattoman yhtenäisyyden rikkomiseen”.

Turkin syyttäjänvirasto on aloittanut rikostutkinnat oppositiopoliitikkojen puheista.

Poimintoja videosisällöistämme

Viime aikoina levottomuudet ovat lisääntyneet kurdialueilla. Turkin armeija ja poliisi ovat kahden viikon aikana tappaneet yli 200 kurdia, joita Turkki sanoo Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) terroristeiksi.

Turkki, Yhdysvallat ja Euroopan unioni luokittelevat Kurdistanin itsenäisyyttä ajavan PKK:n terroristijärjestöksi.

Kymmenen tuhatta kurdia on joutunut jättämään kotinsa levottomuuksien takia.

Taistelut ovat keskittyneet Cizren kaupunkiin, jonka armeija on piirittänyt. Viikonloppuna Cizressä kuoli 73-vuotias mies ja hänen kolmikuukautinen lapsenlapsensa. Laukaukset tulivat perheen mukaan Cizren sairaalasta, jota Turkin turvallisuusjoukot pitävät tukikohtanaan.

Sunnuntaina kaupungissa kuoli kolme turkkilaista sotilasta pommi-iskussa, josta armeija syytti PKK:ta.

Vasemmistolaisella ja kurdimyönteisellä HDP:lla on Turkin 550-paikkaisessa parlamentissa 59 paikkaa. Se on parlamentin kolmanneksi suurin puolue Erdoğanin konservaativisen AKP:n ja sosiaalidemokraattisen CHP:n jälkeen.

Mainos