Turistit kaikkoavat Turkista ja talous yskii

Turkin hurjan talouskasvun vuodet ovat takana, samoin kukoistava turismi.

Heinäkuisen vallankaappausyrityksen ja jatkuvien terrori-iskujen saatossa Turkin talous on lähtenyt alamäkeen, kertoo sanomalehti La Stampa.

Turkin talouskasvu oli vuosina 2009-2014 keskimäärin 5,5 prosenttia vuodessa. Ennuste tälle vuodelle on 2,7 prosenttia. Viime vuoden kolmannella neljänneksellä maan bruttokansantuote laski 1,8 prosenttia.

Myös työttömyys on lähtenyt kasvuun. Vuonna 2015 Turkin virallinen työttömyysprosentti oli 10,3, viime vuoden syyskuussa 11,3.

Maassa vierailevien turistien määrä on syöksynyt alaspäin. Vuodesta 2015 vuoteen 2016 turistien määrä on pudonnut 45 prosenttia. Tämä on merkinnyt noin 12 miljardin euron lovea maan talouteen. Turkin bruttokansantuotteesta 13 prosenttia tulee turismista.

Mainos