Valtiovarainvaliokunta on hyväksynyt hallituksen tupakkaveroon ehdottamat korotukset. Ensimmäinen korotus tulee voimaan ensi vuoden alusta, seuraavat puolen vuoden välein ja viimeinen heinäkuun alussa vuonna 2017.
Valiokunta asettui puoltamaan hallituksen esitystä perjantaina valmistuneessa mietinnössään. Mietintöön sisältyi yksi vastalause.
Korotusten arvioidaan nostavan savukkeiden hintaa yhteensä noin 1,12 – 1,14 euroa askilta ja irtotupakan hintaa noin 1,04 euroa 30 gramman pussilta.
Koska tupakkaveroa on korotettu viime vuosina useaan otteeseen, valiokunta pitää tärkeänä, että esityksen vaikutuksia matkustajatuontiin ja laittomiin markkinoihin seurataan aktiivisesti.
Lisäksi valiokunnan mielestä pitää huolehtia siitä, että Tullin valvontaresurssit ovat riittävät.
Vuosia 2018 ja 2019 koskeva esitys on tarkoitus antaa erikseen myöhemmin.