Tupakkafirmat suunnittelivat kannabissavukkeita

Kannabiksen käyttö saattaa lähivuosina laillistua yhä laajemmin.

Tupakkateollisuus on tarkkaillut pääsyä markkinoille jo pitkään, osoittaa tuore tutkimus. Sen mukaan suuret yhdysvaltalaiset tupakkafirmat seurasivat läheisesti keskustelua kannabiksen laillistamisesta 1960-luvun lopulta lähtien ja tekivät salaista kannabistutkimusta.

– Ne suhtautuivat päihteeseen sekä kilpailevana että mahdollisena omana tuotteena, paljastaa tuore Milbank Quarterly -lehden tiedeartikkeli.

Tutkimus on Kalifornian yliopiston San Franciscon tupakkatutkimuskeskuksen ja Helsingin yliopiston yhteishanke.

– Tutkimus osoittaa, että tupakkateollisuus on kiinnostunut kannabistuotteiden valmistamisesta. Jos kannabis laillistetaan, tupakkateollisuus todennäköisesti yrittää ottaa markkinat haltuunsa, sanoo yksi artikkelin kolmesta kirjoittajasta, sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopistosta.

Tutkijat ovat sitä mieltä, että poliitikkojen ja viranomaisten pitäisi varautua tupakkafirmojen tavoitteeseen lisätä kannabiksen käyttöä. Hiilamon mielestä, jos kannabistuotteita laillistetaan, niitä pitäisi säännellä samoin kuin tupakkaa.

– Tämä koskee esimerkiksi mainontaa, verotusta, varoitustarroja ja myyntiä automaateissa tai internetissä. Kannabiksen polttamisen tulisi olla kiellettyä kaikkialla, missä ei saa polttaa tupakkaa, Hiilamo sanoo.

Tupakkafirmat kuitenkin kieltävät olevansa kiinnostuneita kannabismarkkinoista tällä hetkellä.

Suomessa suhtautuminen kannabikseen on Heikki Hiilamon mukaan lieventynyt ja nuorten käyttökokeilut ovat yleistyneet vuoden 2006 jälkeen.

– Kokemukset Yhdysvaltain osavaltioista ja Uruguaysta luovat myös meille painetta kannabiksen laillistamiseen. Julkishallinnon säästöt voivat vaikuttaa samaan suuntaan. Halutaan, että viranomaiset käyttävät aikaa muihin ongelmiin kuin kannabiksen kotiviljelijöiden ja käyttäjien valvontaan ja tuomitsemiseen, hän sanoo.

Mainos