Tuotannon sähköntarve ei kasva vaan hiipuu

Teollisuuden paikallaan pysyvä sähkönkulutus heijastaa Energiateollisuus ry:n mielestä hyvin nykyistä hankalaa taloustilannetta.

Kotitalouksien kulutus on Energiateollisuus ry:n tuoreiden tilastojen mukaan viime kesästä kasvanut, mutta teollisuuden kulutus pysynyt lähes ennallaan.

Paljon sähköä käyttävien prosessialojen kuten kemiaa, metsän, teknologian vienti ei vedä, jolloin tuotannon sähköntarve ei Energiateollisuuden mukaan kasva vaan pikemminkin hiipuu.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Viimeisten 12 kuukauden aikana kulutus on kasvanut 2 prosenttia, mutta vain lähinnä kotitalouksien voimin. Teollisuuden sähkönkulutus on pysynyt lähes ennallaan.

Tämän vuoden puolella tammi-kesäkuussa Suomen koko sähkönkulutus vähentyi 0,3 prosenttia.

Sähköä käytettiin 43,4 terawattituntia, mistä 30 prosenttia tuotettiin sähkön ja lämmön yhteistuotannolla, runsaat 26 prosenttia ydinvoimalla ja yli 17 prosenttia kotimaisella vesivoimalla.

Tuulivoiman tuotanto kasvoi alkuvuodesta 21 prosenttia, ja sen osuus käytetystä sähköstä on jo 0,7 prosenttia.

Investoinnit sähköntuotantoon silti aiheellisia

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sähkön nettotuonti eli tuonnin ja viennin erotus kattoi sähkönkäytöstä vajaat 16 prosenttia.

Energiateollisuuden toimitusjohtajan Juha Naukkarisen mielestä sähkön nettotuonnin osuus yhä varsin korkealla, vaikka sähköntuonti onkin alkuvuodesta vähentynyt.

– Tästä näkökulmasta katsottuna investoinnit kotimaiseen sähköntuotantoon ovat hyvin relevantteja, Naukkarinen toteaa ET:n tiedotteessa.

Mainos