Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mielestä teollisuuden ja kaupan tilastot antoivat syyn odottaa selvästi parempaa kasvua tammikuulle.
Tilastokeskuksen tuoreiden ennakkotietojen mukaan kansantalouden tuotanto jäi tammikuussa joulukuun tasolle ja kasvoi vuodentakaisesta vain 0,9 prosenttia. Viime vuoden keskimääräinen kasvu oli 2,7 prosenttia.
Kuoppamäen mukaan kokonaistuotannon kasvun raju hidastuminen tammikuussa on hämmentävän suuri.
– Lukemaa voidaan toki tarkentaa myöhemmin, mutta Suomen talouden kasvu näyttäisi olevan hidastumassa, hän arvioi pankin tiedotteessa.
Kuluttajan kannalta vuosi näyttää kuitenkin edelleen Kuoppamäen mielestä lupaavalta. Työllisyys ja palkat nousevat, korot pysyvät alhaalla ja verotus on melko neutraalia.
– Teollisuuden ja kuluttajien luottamusmittarit antavat myös hyvän syyn odottaa talouskasvun pysyvän melko vauhdikkaana myös 2018. Viime vuonna nähty paine korottaa suhdanne-ennusteita on kuitenkin vähentynyt merkittävästi, Kuoppamäki huomauttaa.
Myös viime vuoden talouskasvu jäi Kuoppamäen mukaan odotuksista, vaikka olikin erinomaista. Etenkin investointien nousu jäi ennustettua matalammaksi, vaikka kasvu olikin merkittävää.
– Julkisen tilanne puolestaan näyttää odotettua paremmalta ja velka suhteessa bruttokansantuotteeseen painuu vauhdilla kohti 60 prosentin rajaa, Kuoppamäki toteaa.
Danske Bank julkaisee suhdanne-ennusteensa ensi viikolla.
Lue myös:
Vienti ja investoinnit kasvoivat ja julkinen alijäämä supistui