Verkkouutiset

Tuore kansanedustaja: Italia voi maksaa velkansa vaikka heti ja olla silti rikkaampi kuin Suomi

"Italialle sopisi hyvin yhteisvastuullistaa julkiset velkansa muiden eurooppalaisten veronmaksajien harteille."
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viime perjantaina kansanedustajaksi noussut Elina Lepomäki (kok.) sanoo, että italialaiset ovat niin varakkaita, että he voisivat maksaa valtionsa velat vaikka heti ja olla silti varakkaampia kuin suomalaiset.

– Italialaisten kotitalouksien nettovarallisuus on keskimäärin 275 000 euroa. Suomessa se on 161 500 euroa. Halutessaan italialaiset voisivat siis rahoittaa kotivaltionsa velat (noin 84 000 per kotitalous) ja silti yksityistalouksien varallisuus olisi korkeampi kuin Suomessa, Lepomäki kirjoittaa blogissaan.

Italian pääministeri Matteo Renzi haluaa EU:n muuttavan sääntöjään siten, että valtiot voisivat velkaantua nykyistä enemmän.

Lepomäki tulkitsee tämän tarkoittavan sitä, että EU-maiden keskinäinen yhteisvastuu lisääntyy.

– Italialle sopisi siis oikein hyvin yhteisvastuullistaa julkiset velkansa muiden eurooppalaisten veronmaksajien harteille ja yksityishenkilöinä jatkaa grappan juomista omilla velattomilla tiluksillaan.

Italian valtiolla on velkaa 133 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun EU:n asettama yläraja on 60 prosenttia. Lepomäen arvion mukaan Italian valtio voi huonosti, koska veronkierto on yleistä ja kansalaisyhteiskunta kaihtaa virallista elinkeinoelämää.

Samasta syystä yksityishenkilöt ovat varakkaita. Heillä on selvästi vähemmän velkaa kuin esimerkiksi suomalaisilla.

Lepomäki varoittelee valtiovarainministeri Antti Rinnettä (sd.) kuuntelemasta liikaa Italian pääministeriä.

– Italia ajaa luonnollisesti itselleen edullista politiikkaa, ja nyt puheenjohtajamaana se aikoo käyttää vaikutusvaltaansa talouspolitiikassa suuremman yhteisvastuun puolesta. Sillä on syynsä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)