Tuore Brexit-kysely: Valtaosa briteistä haluaisikin jäädä Euroopan unioniin

Kyselyn vastausten perusteella erityisesti kesäkuun vaaleissa äänestämättä jättäneet äänestäisivät nyt EU-jäsenyyden jatkon puolesta.

Suurin osa Iso-Britannian äänestäjistä haluaakin pysyä Euroopan unionin jäseninä, kertoo Independent-lehden teettämä kysely. Unioniin jäämistä kannattavaa kyselyn mukaan 51 prosenttia vastaajista, 49 prosenttia kannattaa EU-eroa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kyselyn perusteella pieni osa äänestäjistä olisi muuttanut mieltään. 23. kesäkuuta 52 prosenttia briteistä äänesti EU-eron puolesta, 48 prosenttia oli unioniin jäämisen kannalla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

BMG Researchin toteuttaman kyselyn mukaan EU:hun jäämistä kannattaviin on nyt tullut vahvistusta heiltä, jotka eivät äänestäneet kesäkuun kansanäänestyksessä lainkaan. Heistä, jotka ilmoittivat jättäneensä äänestämättä, 46 prosenttia äänestäisi nyt EU-jäsenyyden jatkon puolesta.

Britanniassa oikeuslaitos ilmoitti perjantaina, ettei maan hallitus voi aloittaa valtion eroprosessia EU:sta ilman parlamentin päätöstä. Pääministeri Theresa Mayn mukaan tämän ei pitäisi myöhästyttää eroneuvottelujen alkua. Neuvottelut on määrä aloittaa maaliskuussa.

Mainos