Verkkouutiset

Sote-alan palkkojen harmonisointi tulee työnantajalle kalliiksi. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Palkkojen harmonisointi maksaa vähintään 680 miljoonaa

Kuntatyönantajien mukaan kustannukset ovat suuremmat kuin on aiemmin arvioitu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on päivittänyt arvioitaan palkkojen harmonisoinnin kustannuksista alueuudistuksessa. KT pitää todennäköisenä, että harmonisointi nostaa työvoimakustannuksia vuositasolla noin 680 miljoonaa euroa.

KT:n päivitetyt arviot palkkojen harmoninsoinnin kustannuksista hyvinvointialueuudistuksesta perustuvat Tilastokeskuksen vuoden 2020 tietoihin palkoista ja työvoimakustannuksista. Arvioidut kustannukset ovat vuositason kustannuksia. Laskelmissa ei oteta kantaa harmonisoinnin aikatauluun.

Laskelmat nostivat esiin tietoja harmonisoinnin välillisistä vaikutuksista, jotka kasvattavat kustannusten nousun riskiä.

– Harmonisointi voi muuttaa alueen sisäistä palkkahierarkiaa sekä kasvattaa hyvinvointialueiden välisiä palkkaeroja. Tämä voi aiheuttaa palkkakilpailua ja arvioitua suurempaa kustannusten nousua. Harmonisoinnin kokonaiskustannukset voivat yhteensä olla jopa miljardiluokkaa, sanoo KT:n tutkimuspäällikkö Mika Juutinen tiedotteessa.

Toimitusjohtaja Markku Jalosen mukaan laskelmat osoittavat, että palkkaharmonisoinnin kustannukset ovat suuremmat kuin mitä aiemmin on arvioitu ja mihin on varauduttu. Palkkaharmonisointi nostaa merkittävästi ja palkkaohjelman kaltaisesti sote-alan henkilöstön yleistä palkkatasoa.

– Kunta-alan ammattijärjestöjen vaatimuksiin erillisistä palkkaohjelmista ei ole perusteita eikä taloudellisia mahdollisuuksia, Jalonen sanoo tiedotteessa.

Jalosen mukaan lainsäätäjän tulisi vielä harkita, kuinka harmonisoinnin kustannuksia ja sen ajallista kestoa voitaisiin säädellä niin, että se olisi julkisen talouden kannalta kestävää.

Kunta-alan työvoimakustannukset vuonna 2021 ovat yhteensä noin 22 miljardia euroa, josta noin puolet siirtyy hyvinvointialueiden vastattaviksi. Hyvinvointialueiden perustamisen myötä syntyy 21 uutta työnantajaa, jotka aloittavat 1. tammikuuta 2023.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)