Energiaviraston arvion mukaan tällä talvikaudella huippukulutuksen aikaan on käytettävissä kotimaista sähköntuotantokapasiteettia 12 500 megawattia (MW). Talven sähkönkulutuksen laskennalliseksi huipuksi virasto arvioi 15 000 MW.
Kulutushuippu, eli koko talvikauden suurimman kulutustunnin aikana vallitseva tehontarve, on vahvasti riippuvainen talvikauden pakkasjaksojen lämpötilasta sekä niiden pituudesta. Todellinen kulutushuippu saattaakin jäädä huomattavasti tämän laskennallisen arvon alapuolelle. Viime talvena huippu oli 14 228 MW.
Kulutushuipun aikaisen sähkönkulutuksen arvioidaan olevan noin 2500 MW suurempi kuin Suomessa käytettävissä oleva tuotantokapasiteetti. Vaje sähkön kotimaisessa tarjonnassa voidaan kattaa tuonnilla naapurimaista. Suomen siirtoyhteyksien nimellinen tuontikapasiteetti on 5180 MW.
Lähivuosina uuttaa kapasiteettia syntyy etenkin tuulivoiman tuotantoon. Vuosina 2015–2016 uutta tuulivoimakapasiteettia ennakoidaan valmistuvan yli 400 MW. Olkiluodon kolmannen, 1600 MWe ydinvoimayksikön käyttöönoton ennakoidaan venyvän vuoden 2018 loppuun.
Kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa maakaasun kulutus oli laskenut 14 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Maakaasua käytettiin viime vuonna noin 33 terawattituntia (TWh).
Maakaasun kulutuksen laskun keskeisimpiä syitä ovat veronkorotukset, talouden taantuma ja kaasun käytön väheneminen sähköntuotannossa. Tämän vuoden kulutuksen ennakoidaan jäävän korkeintaan 30 TWh:iin.
– Vaikka kokonaiskulutus onkin selvästi laskenut, verkoston siirtokapasiteetin ylläpito on tarpeen, sillä hetkellisten kulutushuippujen aikana tarvittavan kaasun määrä on ollut kasvussa, Energiavirasto sanoo.
Tälle vuodelle tilattu siirtoteho on noin 4 400 MW, ja maakaasun maksimaalinen tuontikapasiteetti on noin 9 500 MWh/h. Siirtokapasiteetti on riittävä, ellei putkistossa tapahdu merkittäviä vaurioita.
Maakaasun kulutuksen odotetaan ylittävän tilaustehon talvikauden kulutushuippujen aikana kuten aiemminkin. Siirtoverkon toimitusvarmuus on ollut erittäin korkealla tasolla. Vuonna 2013 siirtoverkon kautta jäi toimittamatta energiaa suhteessa koko toimitusmäärään vain noin 0,003 prosenttia. Maakaasun jakeluverkossa ei ilmennyt merkittäviä häiriökeskeytyksiä.