Tuomioistuin yhdisti USA:n tiedustelun amerikkalaisten surmiin Chilessä 1973

Tuoreen tuomion mukaan Yhdysvaltojen sotilastiedustelu oli mukana järjestämässä kohuttua toimittajakuolemaa.

Chileläinen tuomioistuin antoi maanantaina tuomion, jossa se katsoi Yhdysvaltojen sotilastiedustelun olleen avainroolissa amerikkalaisten toimittajien Charles Hormanin ja Frank Teruggin surmissa vuonna 1973.

Horman ja Teruggi tapettiin Chilessä vain muutamia päiviä sen jälkeen kun Augusto Pinochet oli noussut valtaan Yhdysvaltojen tukeman vallankumouksen jälkeen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hormanin tarinan pohjalta tehtiin vuonna 1982 parhaan käsikirjoituksen Oscarin voittanut elokuva Kateissa. Se oli myös ehdolla parhaaksi elokuvaksi. Elokuvassa esitettiin väitteitä Yhdysvaltojen osallisuudesta Hormanin kuolemaan ja etenkin maan hallinto kritisoi sitä aikanaan ankarasti.

Public Radio Internationalin mukaan amerikkalainen tiedustelu-upseeri Ray Davis antoi Chilen viranomaisille tietoja, jotka johtivat ainakin Hormanin surmaan. Davis oli Guardianin tietojen perusteella vastuussa salaisista tutkimuksista, jossa Yhdysvallat jäljitti Chilessä olevia amerikkalaisia. Davisin tehtävänä oli etsiä vasemmistoradikaaleja.

Davis oli tarjonnut apua vallankumouksen jalkoihin joutuneelle Hormanille ja hänen vaimolleen Joycelle vuonna 1973.

”Hän oli vakoilupäällikkönä kiinnostunut tietämään, kuka Charles oli ja mitä hän teki. Hän esitti paljon kysymyksiä, joita pidimme tunkeilevina”, Joyce Horman kommentoi tuomion jälkeen.

Tuomion perusteella Davis antoi chileläisille tietoja, jotka johtivat suoraan Hormanin pidätykseen ja teloitukseen.

Poimintoja videosisällöistämme

Tuomioistuin totesi eläkkeellä olevan chileläiseverstin ja entisen tiedusteluviranomaisen syyllisiksi Hormanin murhaan. Myös Davis oli epäiltynä, mutta häntä ei koskaan saatu oikeuden eteen.

Syytteet jutussa nostettiin 2011 lopulla. Tuolloin Chilen viranomaiset pyrkivät jäljittämään Davisia Yhdysvalloista. Häntä ei kuitenkaan tavoitettu. Myöhemmin selvisi, että mies oli kuollut chileläisessä vanhainkodissa viime vuonna.

Joyce Horman on pyrkinyt saamaan Pinochetin hallintoa ja Yhdysvaltojen tiedustelua vastuuseen miehensä murhasta jo lähes viidentoista vuoden ajan.

”Olen iloinen, että Charles Hormanin ja Frank Teruggin jutut etenevät vihdoinkin yli 40 vuotta sen jälkeen, kun mieheni murhattin ja 14 vuotta sen jälkeen, kun aloitin oikeusprosessin Chilessä”, Joyce Horman kommentoi tuomiota.

Hänen mukaansa tuomio osoittaa, että Yhdysvaltojen tiedustelu näytteli synkkää roolia Hormanin murhassa.

”Se, että Yhdysvalloilla oli sormensa pelissä amerikkalaisen toimittajan murhassa 40 vuotta sitten ja se, ettei tähän ole puututtu vieläkään, tarkoittaa, että tietyt tahot voivat edelleen harjoittaa samanlaista epädemokraattista ja murhanhimoista toimintaa”, Joyce Horman totesi.

Mainos