Tuomareiden ilmoitettava sidonnaisuuksistaan ja sivutoimistaan

Tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteri on otettu käyttöön vuoden tämän alusta.

Rekisteriin merkitään tiedot tuomarin, tuomioistuimen asiantuntijajäsenen ja käräjäoikeuden lautamiehen sidonnaisuuksista sekä tuomarille ja tuomioistuimen esittelijälle myönnetyistä sivutoimiluvista ja sivutoimista saaduista tuloista.

Rekisteröinnillä toteutetaan sidonnaisuuksia ja sivutoimia koskevien tietojen julkisuutta.

Tuomari, tuomioistuimen asiantuntijajäsen ja lautamies ovat velvollisia ilmoittamaan sidonnaisuutensa rekisteriin. Sivutoimiluvan kirjaa sen myöntänyt tuomioistuin.

Lisäksi tuomarin ja tuomioistuimen esittelijän on vuosittain ilmoitettava, mitä hänelle on sivutoimista maksettu, jos sivutoimitulojen yhteismäärä ylittää 10 000 euroa. Ilmoituksessa on mainittava, mistä sivutoimista tulot on maksettu. Muista sivutoimista kuin välimiestehtävistä on ilmoitettava myös maksun suorittaja.

Palkkioilmoitus on annettava viimeistään tulon kertymistä seuraavan kalenterivuoden toukokuun loppuun mennessä.

Jokaisella on oikeus saada tieto tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin merkityistä julkisista tiedoista. Tiedot henkilön taloudellisista sidonnaisuuksista, kuten omistuksista tai veloista, eivät ole julkisia.

Tietoja voi hakea rekisterin verkkosivulta käyttäen hakuperusteena henkilön nimeä. Rekisteri on osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/karajaoikeus-rekisterit. Rekisterissä ei vielä ole kaikkien ilmoitusvelvollisten tietoja. Tiedot on ilmoitettava rekisteriin tämän vuoden kuluessa.

Rekisteriä ylläpitää Oikeusrekisterikeskus.

Mainos