Tuoreiden kuorellisten kananmunien tuonti vuonna 2016 on ollut kokonaisuudessaan noin 1,5 miljoonaa kiloa ja tämän vuoden tammi-toukokuun aikana noin 320 000 kiloa. Munia on tuotu Suomeen Ruotsista, Liettuasta ja Virosta.
Tulli huomioi tuontielintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvissä valvontatoimissaan ja tutkimuksissaan fiproniilin mahdollisen esiintymisen elintarvikkeissa.
– Valvontaa kohdennetaan riskiarvion perusteella kananmunaa sisältäviin prosessoituihin elintarvikkeisiin ja niistä määritetään fiproniilin mahdollinen esiintyminen, Tulli kertoo.
Tullilla on analytiikka fiproniilin määrittämiseen ja sitä etsitään Tullin tutkimuksissa rutiininomaisesti muun muassa kasviksista ja vihanneksista.