Tuliko tämä otus imemään vertasi – Ksml: Näin siitä pääsee tehokkaasti eroon

Saunottaminen on varma tapa lutikoista pääsemiseen.

Keskisuomalainen kertoo kodin ötököiden häätämisen parhaista tavoista. Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen dosentti Jari Haimi sanoo eroon pääsyn alkavan hyönteisen tunnistamisesta. Apua voi saada esimerkiksi terveystarkastajalta.

Ötökän torjunnan toimenpiteet riippuvat lajista, runsaudesta ja löytöpaikoista. Vaativat torjunnat ovat asiansa osaavien asiantuntijoiden reviiriä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Harmittomien ötököiden häätämiseksi riittää yleensä siivous. Massiivista myrkyttämistä ei silloin tarvita”, Jari Haimi toteaa Ksml:ssa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Jos kotiin tulee esimerkiksi ulkomaanmatkalta seinälude eli lutikka, tarvitaan järeämpää siivoamista. Lutikasta pitää heti kertoa isännöitsijälle, vuokranantajalle tai torjunta-ammattilaiselle.

Lutikka piiloutuu tehokkaasti, mutta esimerkiksi matkalaukusta sen saa tehokkaasti pois. Kaikki lutikan kehitysasteet kuolevat ollessaan 10 tuntia yli 55 asteen lämmössä, joten laukun tai tekstiilien jättäminen ylimmälle lauteelle auttaa.

Yleisimpiä kotien vieraita Suomessa ovat sokeritoukat, turkiskuoriaiset, muurahaiset sekä elintarvikkeissa keittiökoisat ja riisihäröt. Lajeja on enemmän kuin 50 vuotta sitten, mutta niiden aiheuttamia ongelmia on vähemmän.

Mainos