– Jatkossa teollisuuden toiminta- ja investointiedellytyksiä on parannettava puun tarjonnan rakenteita vahvistamalla, toteaa Metsäteollisuus ry.
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat viime vuonna yksityismetsistä puuta 31,1 miljoonaa kuutiota. Määrä jäi 7 prosenttia edellisvuotta pienemmäksi, mutta oli 2 prosenttia viimeisen kymmenen vuoden keskimääräistä ostomäärää suurempi.
Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salon mukaan yksityismetsien puu on ratkaisevassa asemassa, kun puun kysyntä kasvaa.
– Myös kasvavan kysynnän tilanteessa puun tarjonnan on oltava hyvin ennakoitavaa ja toimittava tasaisesti, hän toteaa.
Metsäteollisuuden tiedossa olevat investoinnit lisäisivät puun kysyntää 10 miljoona kuutiota vuodessa vuoteen 2017 mennessä. Nämä edellyttävät yksityismetsien nykyisten hakkuiden kasvattamista yli viidenneksellä.
Salon mukaan metsänomistajia pitää motivoida myymään puuta aiempaa enemmän ja hoitamaan metsiään aiempaa paremmin.
– Lisäksi tulee varmistaa tasapuolinen markkina-asema puun eri käyttömuodoille, mikä tarkoittaa nopealla aikataululla jalostuskelpoisen puun polton tuista luopumista. Näin turvataan investoinnit sekä maksimoidaan kantorahatulot metsänomistajille ja suomalaisten hyvinvointi kasvavien vientitulojen kautta, sanoo Salo.