Epävakaa maailmantilanne, heikko talouskasvu, laaja työttömyys, kestämätön eläkejärjestelmä ja valtionvelan holtiton kasvu ovat nykyisin päivittäisen uutisoinnin aiheita. Nuorilla on lukuisia eri syitä suhtautua pessimistisesti suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen. Nuorten hiipuva tulevaisuususko onkin todellinen ilmiö, jolla on vakavia vaikutuksia suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen.
Valtion nuorisoneuvosto julkaisi 10. maaliskuuta vuoden 2025 Nuorisobarometrin, jonka mittaustulokset ovat karua luettavaa. Vaikka nuorten subjektiivinen usko henkilökohtaiseen tulevaisuuteen on yhä verrattain vahvaa, joskin trendinä heikkenevää, suhtautuu enää 17 prosenttia positiivisesti maailman tulevaisuuteen.
Barometrin tulokset eivät valitettavasti ole yllättäviä. On havaittavissa, että ikäisteni nuorten yleinen käsitys tulevaisuudesta ei juuri nyt ole erityisen positiivinen. Monissa keskusteluissa toistuu sama havainto: suomalaisen yhteiskunnan ongelmat ehkä tunnistetaan, mutta riittäviä päätöksiä niiden korjaamiseksi ei tehdä. Tulevaisuususkon puutteen laajoja vaikutuksia on haastavaa mitata siinä määrin, kuin se todellisuudessa vaikuttaa yksilöihin ja heidän toimintaansa yhteiskunnan jäseninä. On kuitenkin ilmeistä, että seuraukset ovat monitahoisia ja kielteisiä.
Yhteiskunta, jonka nuoret eivät usko omiin mahdollisuuksiinsa tai maansa tulevaisuuteen, on pahoissa ongelmissa. Yhä useampi kaavailee muuttavansa tulevaisuudessa pois Suomesta. Yhä harvempi luottaa Suomessa tehtäviin päätöksiin tai maan poliittiseen järjestelmään yleisesti. Suomi on pitkään voinut ylpeydellä puhua itsestään luottamusyhteiskuntana. Voiko tätä luottamusta olla ilman uskoa maan tulevaisuuteen?
Eräs keskeinen syy tulevaisuususkon heikkenemiselle on kokemus sukupolvien välisestä epäoikeudenmukaisuudesta. Suomalainen yhteiskunta siirtää yhä enemmän vastuuta ja taakkaa nuorille asioista, joita koskevaan päätöksentekoon he eivät itse ole voineet vaikuttaa. Kun samaan aikaan suurimmat rakenteelliset ongelmat jäävät ratkaisematta, syntyy herkästi tunne, että tulevaisuus olisi jo valmiiksi monien taakkojen kuormittama. Kuka siis lopulta haluaa jäädä kantamaan vastuun muiden tekemistä päätöksistä?
Tulevaisuususkoa ei rakenneta toiveikkailla juhlapuheilla. Tulevaisuususkoa tehdään konkreettisilla päätöksillä, jotka korjaavat tunnistettuja ongelmia ja osoittavat, että yhteiskunta kykenee uudistumaan. Mitä enemmän tällaisia ratkaisuja teemme, sitä enemmän syntyy uskoa siihen, että tulevaisuus voi olla nykyhetkeä parempi.
Uskon, että myös vaikeisiin ja epämiellyttäviin päätöksiin ollaan valmiita, jos ne nähdään oikeudenmukaisina ja aidosti ratkaisukeskeisinä. Tällä hetkellä päätöksenteossa tyydytään hienosäätöön ja marginaalisiin muutoksiin tilanteissa, jotka vaatisivat rohkeutta ja päättäväisyyttä.
Suomi ei tarvitse enempää surkuttelua vaikeista ajoista, vaan uskottavia avauksia siihen, miten päästään eteenpäin. Polarisaation ruokkiminen ja syyllisten etsiminen vie keskustelua kauemmas siitä tavoitteesta, joka lopulta yhdistää kaikkia: kansakunnan aseman ja tulevaisuuden näkymien vahvistamisesta. Ratkaisevaa on, että päätöksenteossa kyetään osoittamaan suunta, joka on oikeudenmukainen myös nuorten ja tulevaisuuden sukupolvien näkökulmasta.
Suomen suunta ei ole ennalta määrätty – onhan maamme ennenkin selvinnyt liki musertavista olosuhteista. Yhteiskunnat eivät menesty silkalla onnella, vaan tarttumalla ongelmiin ajoissa ja riittävällä vakavuudella. Vaalisloganit ja yleinen pöhinä optimismin tarpeesta eivät riitä. Asiat voivat järjestyä, mutta vain silloin, kun ne päätetään laittaa järjestymään.