Perhe- ja peruspalveluministeriksi pian siirtyvä keskustan kansanedustaja Annika Saarikko kirjoittaa Facebookissa tuntojaan paljon huomiota saaneesta Hanna Sumarin blogista. Siinä Sumari ilmaisi Saarikon mukaan pahaa mieltään suomalaisia perheitä kohtaan.
– Hannalle ensiksi tiedoksi, että olen käynyt lapseni kanssa ravintolassa. Vain siten siellä oppii käyttäytymään. Sitä pitää ja saa harjoitella. Ravintolaruokailu on perheen erityinen juhlahetki, vaikkapa lomalla, Annika Saarikko toteaa.
– Aina kaikki ei ole mennyt täydellisesti. Lapsi on vinkunut pöydästä pois, maito on kaatunut ja sen semmoista. Lapseni on myös itkenyt ravintolassa ja muistaakseni myös heittänyt ruokaa lattialle. Se oli noloa. Toruimme lasta. Joku taisi katsoa meitä. Mutta koska poikani silloinkin valloittavasti hymyili tarjoilijalle ja sanoi ”kiitos”, saimme kai synninpäästön.
Tuleva ministeri toteaa olevansa väsynyt siihen, että ”Suomessa suosituksi päätyy puhe, jossa ilmiöt kärjistetään, maalataan niiden ympärille mustan ja valkoisen kehä ja täräytetään tarpeeksi terävästi, että ’nyt kuulkaa te ette kyllä osaa teidän lapsianne kasvattaa'”.
– Sumari sanoo, että lapsi saa itkeä ja raivarit on normaaleja. Mutta ravintolassa niitä ei saisi kuulua. Häh? Entä jos vaan kuuluu?
– Missä ihmeessä on perheiden kannustaminen, vanhemmuuden taitojen tuki, yhteinen arvostus kotien erilaista elämää kohtaan? Missä on ymmärrys siitä, että lapset ovat erilaisia, erityisiä? Missä on ymmärrys siitä, että aikuinen voi vanhempana myös aika ajoin epäonnistua – eikä se vähennä arvoa siltä, että vanhemmuus totisesti on rooleistamme tärkein.
Annika Saarikon mukaan ”lapset kuuluvat julkisiin tiloihin, ihmisten keskelle. Lapset saavat näkyä, kuulua ja olla olemassa. Vanhempien pitää saada kokea, että vaikka meidän perhe ja penska ei oo täydellinen, mekin kelvataan, saadaan tulla ja olla yhdessä muiden kanssa”.
– Ja kyllä, se vaatii niiltäkin aikuisilta, jotka eivät ole lapsen kanssa liikenteessä, vähän enemmän sietokykyä ja toleranssia.