Tuhannet jättävät eläkkeensä hakematta – Kela ottaa yhteyttä

Kela löysi rekisteristään yli 7 000 asiakasta, jotka saattavat olla oikeutettuja kansaneläkkeeseen, mutteivät ole hakeneet sitä.
Kela ottaa yhteyttä tuhansiin, jotka saattavat olla oikeutettuja kansaneläkkeeseen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Kela ottaa yhteyttä tuhansiin, jotka saattavat olla oikeutettuja kansaneläkkeeseen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kelan tuoreessa selvityksessä on löytynyt 7 066 asiakasta, jotka eivät ole hakeneet kansaneläkettä, mutta saattaisivat olla siihen oikeutettuja pienen työeläkkeensä johdosta.

Yhteydenotto tapahtuu joko Kelan OmaKela-palvelussa, puhelimitse tai kirjeitse. Suurin osa yhteydenoton saavista on yli 65-vuotiaita, mutta joukossa on myös nuorempia työkyvyttömyyseläkkeen saajia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Yleensä kansaneläke jää hakematta siksi, että ihminen on hakenut työeläkkeen alle 65-vuotiaana. Kansaneläkettä voi kuitenkin saada vanhuuseläkkeenä vasta 65-vuotiaana, joten hakemus jää helposti tekemättä, etuuspäällikkö Pirjo Raute sanoo tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kansaneläkettä voi saada takautuvasti kuuden kuukauden ajalta. Se voi täydentää eläketurvaa, jos yksin asuva eläkkeensaaja saa työeläkettä ja muita eläkkeitä alle 1 512,37 euroa kuukaudessa. Parisuhteessa asuvalla vastaava raja on 1 355,29 euroa kuukaudessa.

Mikäli kansaneläke myönnetään työttömyysturvan lisäpäivien perusteella, sitä ei voi saada takautuvasti.

Vuoden 2021 selvityksessä kansaneläkkeeseen mahdollisesti oikeutettuja asiakkaita löytyi 3 557. Kelan yhteydenoton jälkeen kansaneläke myönnettiin heistä noin 1 600:lle.

Kirjoittajan mukaan valtiontalous ei korjaannu eläkkeitä leikkaamalla.
Mainos