Tampereelle kaavailtu Suomen pisin autotunneli on repinyt muun muassa sosialidemokraattista puoluetta, jossa rivistä lipeäviä eli rakentamisen puolesta äänestäviä on uhkailtu valtuustoryhmästä erottamisella. Päätöstä perustellaan uskottavuudella, sillä tunnelia vastustava kanta oli SDP:n keskeinen teema viime syksyn kunnallisvaaleissa.
Hanke maksaa 180 miljoonaa euroa ja on toteutuessaan Suomen kallein tieprojekti, kun sitä mitataan kilometrihinnalla.
Tunnelin kustannusarvio on viidessä vuodessa noussut 30 prosenttia. Eräs syy tähän ovat kiristyneet turva- ja ympäristövaatimukset. EU on antanut uuden tunnelien varustamista koskevan direktiivin.
Projektipäällikkö Mauri Mäkiaho Liikennevirastosta sanoo lehdelle, että Tampereen tunnelin varustus ylittää direktiivin vaatimukset reippaasti. Hankkeen yhteydessä onkin kyselty, tehdäänkö Suomessa liian hienoa infrarakentamista.
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää ensi maanantaina, rakennetaanko tunneli vai ei.